Tuskin oli puoliyö ohitse, kun tuo pieni joukko jo lähti liikkeelle. Heikki kulki edellä; sitten Mattu lasten kanssa, heidän jäljessään karja ja viimeisenä Yrjänä. Hän seisahtui usein kuuntelemaan, ajoiko kukaan heitä takaa, mutta kun ei mitään kuulunut, hän riensi tavoittamaan edellä kulkijoita. Päivän koitteessa he olivat virran varrella, jonka yli heidän täytyi kahlata. Oli jo valoisa päivä, kun he kaikki pääsivät sen toiselle puolelle, sillä lapset ja vuohet täytyi kantaa. Helpotuksen huokaus pääsi jokaiselta, kun he olivat päässeet yli joen ja Yrjänä pysähtyi vartioimaan ylikulkupaikkaa. Tosin matkamiehet olivat pari penikulmaa ylempänä sitä paikkaa, jossa edellisen päivän tapahtumat olivat sattuneet, mutta sellainen matka on mitättömän pieni metsäseutulaiselle. Nyt tehtiin kulkujärjestyksessä sellainen muutos, että Mattu kulki etunenässä tytön kanssa, sitten karja, jota ajoi eteenpäin nyt kahdeksanvuotias Jussi. Heikki keihäineen ja jousineen jäi Yrjänän toveriksi. Miehet olivat varustautuneet taisteluun.
Uskollisesti he pysyivät paikoillaan, kunnes aurinko paahtoi helteisesti ja Mattu oli päässyt muutaman tunnin matkan heistä edelle. Silloin he riensivät jäljestä ja saavuttivat omaisensa laidattoman laajan rahkasuon reunalla, jossa elukoilla oli hyvä laidunpaikka.
Nyt oltiin varmoja siitä, etteivät ruotsalaiset vielä heitä ajaneet takaa, mutta päätettiin kuitenkin jatkaa matkaa mitä suurimmassa kiireessä.
Viidentenä päivänä oli menty Itäisen Daal-joen poikki. He tunsivat itsensä nyt rauhallisemmiksi ja päättivät levätä, sillä sekä ihmiset että elukat olivat kovin väsyksissä kiireisestä marssimisesta, ja vaikkei Heikki sanonut mitään, niin näkyi kuitenkin selvästi, että hän kärsi suurta tuskaa haavastaan. Sattumalta matkamiehet olivat kulkeneet Daal-joen poikki sellaisesta paitasta, missä pieni lisäjoki siihen laski. Siinä oli paljon kaloja; niitä pyydettiin yli tarpeen eikä siis tarvinnut vähentää ruokavaroja; sen vuoksi kulkijat pian taas virkistyivät voimiinsa.
Yrjänä oli kolmantena päivänä heidän viipyessään tällä paikalla lähtenyt seutuja tarkastelemaan. Hän palasi kovin huolestuneena, sillä korkealta vuorelta, jonka laelle hän oli noussut, hän oli nähnyt koko tienoon olevan asuttua pitkin virran vartta sekä ylä- että alapuolella sitä paikkaa, missä he nyt olivat. Kaukana kaakossa päin hän oli nähnyt suuren alankomaan, hyvin aavan järven ja paljon ihmisasuntoja. Tämä herätti hänessä levottomuutta; hän kehoitti sen vuoksi toisia lähtemään jatkamaan matkaa, ja siihen he kaikki olivat kohta valmiit. Ei kukaan valittanut eikä pelännyt erämaan vaivoja; jokainen tahtoi päästä länteen päin, siellä oli se maa, johon kaikkien toivo veti.
16. ONNELLINEN TAPAAMINEN.
Muutamia viikkoja sen jälkeen tapaamme siirtolaiset Klar-joen rannalla omien maanmiestensä parissa. Heidän matkansa halki kaksikymmenpenikulmaisen metsän oli ollut arvaamattoman tukala, mutta sitkeydellä oli voitettu ne suuret vaikeudet, jotka kohtaavat noiden vaikeasti kuljettavain seutujen halki samoojaa. Nyt he olivat tavanneet omia hyväntahtoisia kansalaisiaan. Näiltä he olivat myöskin kuulleet sen ilahduttavan sanoman, että pojat, joita he niin suuresti kaipasivat, olivat olleet siellä heitä tiedustelemassa. Heillä oli sen vuoksi syytä toivoa pian tapaavansa heidät. Levättyään muutamia päiviä he lähtivät virran poikki kauemmaksi länteen päin, jossa heidän maanmiehensä olivat sanoneet heidän löytävän hyvää maata ja runsaammin metsänriistaa kuin muualla.
Niin he olivat saapuneet seudulle, jossa maa oli vähemmän vuorista. Mäet olivat pieniä ja matalia niihin vuoriin verraten, joiden yli he olivat tulleet. Siellä oli tasaisemmat maat, pieniä vesiä ja lehtimetsiä. Kun he jo tunsivat olevansa turvassa takaa-ajajilta, kulki Yrjänä matkueen etupäässä, ja hän aikoi juuri seisahtua lepäämään katsellakseen tarkemmin ympäristöä, kun hänen huomionsa kääntyi voihkivaan ääneen ja katkeilevien oksien rasahteluun, ja heti sen jälkeen syöksyi esiin suuri karhu. Yrjänän nähtyänsä se seisahtui, kiljaisi, hirveästi ja hyökkäsi kohti. Yrjänän luoti hillitsi hyökkäystä muutaman silmänräpäyksen; sillä välin hän hyppäsi hongan taakse suojaan. Vaikka karhu oli nähtävästi pahasti haavoittunut, teki se kuitenkin heti uuden hyökkäyksen, mutta nyt oli Heikki rientänyt apuun ja tavoitti petoa keihäällä. Kiivas ottelu syntyi, kun karhu ja metsämies joutuivat käsikärhämään, ja voitto oli jonkin aikaa epävarma, kunnes Yrjänä kirveen iskulla halkaisi karhun kallon ja peto samassa kaatui maahan. Voitto oli saatu!
Pian riensi Mattukin lasten kanssa paikalle ja sitten katseltiin saalista. Karhu oli tavattoman iso, sen vertaista eivät miehet ennen olleet nähneet. Mutta suomalaiset eivät täällä metsässä olleetkaan yksin: karhussa oli useita aivan tuoreita pyssynluotien haavoja. Hämmästyen katseltiin toisiaan levottomina, ja pian tuli näkyviin kaksi miestä, joilla oli mukanaan hihnaan sidottu koira.
Tulijatkin hämmästyivät nähdessään rotevat, pitkätukkaiset nahkoihin puetut suomalaiset. Nämä huomasivat heti, että äskentulleilla oli pyssyt; samoin tulijatkin älysivät kohdanneensa muukalaisia. Vanhempi ruotsalaisista kysyi ensin, olivatko vieraat suomalaisia; kun siihen oli annettu myöntävä vastaus, hän sanoi tuntevansa muutamia suomalaisia, jotka asuivat moniaan penikulman päässä hänen kodistaan itään päin Mangskogin metsäseudulla. "He ovat reippaita ja ystävällisiä ihmisiä, ja kyllä kai tekin olette samanlaisia", lisäsi hän vermlantilaisten tavanomaiseen suopeaan tapaan katsoen suomalaisiin avoimesti ja rehellisesti. "Vai niin!" virkkoi hän iloisesti kääntyen karhuun päin, "siinäkös röhötät maassa, senkin peto! Jumalan kiitos! Te olette tappaneet sen, ja kiitos teille siitä niin kauan aikaa kuin Matti Bryntenpoika elää, sillä tietäkää, että tuo kontio on ollut kauheana vitsauksena monet vuodet meille Träskogin talollisille, ja minulta raukalta se on kaatanut melkein kaiken karjan. Toissa viikolla se kaatoi kaiken nuoren karjan, ja silloin minä päätin tappaa karhun tai itse menettää henkeni. Nyt on tämä naapurini Pietari minun kanssani ajanut karhua viisi päivää. Vielä kerran sanon: Jumalalle olkoon kiitos ja kunnia siitä, että te tapoitte tämän häijyn pedon."