Taivalta tehtiin reippaasti, ja levottomuudeksi huomattiin, että oltiin aivan lähellä omaa kotia. Olikohan norjalaisilla aikomus hävittää se? Pikajuoksua tultiin halmeen reunaan. Siellä norjalaiset näkyivät kaikessa rauhassa loikoilevan päivänpaisteessa ja lähellä seisoi Mattukin pakinoimassa. Heikki istui kivellä jotakin vuoleksimassa. Mitä nyt oli tehtävä? Viimein norjalaiset nousivat seisomaan, hyvästelivät ystävällisesti, ja johtaja sanoi, että hän mielellään tahtoisi antaa Matulle jotakin, mutta ikävä kyllä hänellä ei ollut mitään antaa.
Silloin Yrjänä ja pojat astuivat esiin ja puhuttelivat "vihollisiaan" ystävällisesti, ja pian keskusteltiin sodasta aivan rauhallisesti. Norjalaiset sanoivat lähteneensä rajalle, koska oli kerrottu, että ruotsalaiset aikoivat tehdä hävitysretken Norjan puolelle. Huomattuaan, että ainoastaan talonpoikia oli heitä vastassa, he olivat palanneet Norjaan. Nämä viisi miestä olivat saaneet käskyn kulkea muutamia päiviä pohjoiseen päin pitkin rajaa tiedustelemassa, uhkaisiko vaara. He aikoivat nyt palata kotiin. Tanskalaiset ja ruotsalaiset tapelkoot mielensä mukaan, norjalaisten ja suomalaisten välillä ei ollut mitään riidan aihetta.
Sen sanottuaan norjalaiset lähtivät matkoihinsa ja Yrjänä poikineen julisti sodan heidän puolestaan päättyneeksi, jonka jälkeen he kertoivat uutisensa kotona oleville. Näilläkin oli uutisia kerrottavana. Bogeniin oli tullut eräs suomalainen vaimoineen aikoen asettua sinne asumaan, ja jos tarkkaan kuulosti, niin saattoi kuulla, kuinka siellä kaadettiin uudistorpan rakennuspuita. Tämä oli nuorille miehille iloinen uutinen, ja he onnittelivat Mattua, kun naapuriin oli tullut naishenkilö. No niin, eihän se ollut pahemmaksi Matunkaan mielestä, kunhan vain naapurin vaimo, joka oli Vappu nimeltään, olisi ollut toista maata. Hänellä oli pahat silmät, ja kyllä kaiketi hän oli suuri noita.
Tämä ei ollut ainoa uutinen, mikä Matulla oli kerrottavana. Heikki ja Katri olivat keskenään tehneet kaupat, päättäneet mennä yhteen. Kovin nuorihan tuo Mangskogin tyttö vielä oli, mutta ei asiassa auttanut vastusteleminenkaan: ketkä tahtovat mennä yhteen, ne menevät yhteen; antaapa heidän tehdä tahtonsa mukaan. Heikki oli niin monta vuotta auttanut Yrjänää; nyt oli Yrjänän vuoro auttaa Heikkiä, siitä olivat kaikki yhtä mieltä. Nyt he kyselivät Heikiltä, miten hän tahtoi elämänsä asetettavaksi, ja sitten hän lähti Yrjänän kanssa katsomaan paikkaa, mihin olisi tehtävä kaski ja asuinpaikka.
Kuitenkin pidettiin tarpeellisena, että esivallalle annettiin tieto siitä, mitä norjalaiset olivat Yrjänälle ilmoittaneet, ja tähän toimeen valittiin Pekka, joka oli joutuisin kävelemään. Pekka palasi pian ja tiesi kertoa, että talonpojat olivat saaneet luvan palata kotiin, mutta heidän piti pysytellä varustautuneina siltä varalta, että norjalaiset taas näyttäytyisivät, mikä ei ollut mahdotonta, sillä nyt tiedettiin, että nuori perintöruhtinas oli voittanut tanskalaiset Smoolannissa.
Sitten ryhdyttiin taas uutteraan työhön. Kaikki miehet rakensivat nyt Närkkiläisen mökkiä, ja joskus autettiin myös Grillsiä, uutta naapuria. Närkkiläisen torppa tuli valmiiksi ennen lumen tuloa, ja siellä sai Grills vaimoineen asua, sillä Heikki ja Katri menivät Mangskogiin Katrin kotiin. Ja sitten Yrjänä ja Mattu jäivät yksin täysi-ikäisten poikien ja pikku Matin kanssa, josta oli tehty Träskogin isännän kaima. Yrjänä alkoi samoin kuin Mattukin jo vanheta. Hän oli väsynyt ja pysyi kotosalla tänä talvena; mutta nuoret miehet sitävastoin oleskelivat melkein kaiket ajat metsässä, josta he toivat kotiin paljon saalista, jakaen siitä usein myöskin Grillsille. He saivat suuren maineen metsästystaidostaan, ja joskus hakivat lähiseudun suomalaiset ja ruotsalaiset talolliset heitä kaatamaan vahingollisia petoja, joita naapurit itse eivät saaneet tapetuiksi.
Nuoret koirat oli jo opetettu metsästykseen, ja harvoin tapahtui, että niiden ajama otus pääsi pakoon nopeilta hiihtäjiltä. Osittain sukulaistensa ansiosta osittain sen vuoksi, että olivat sotaretkellä tavanneet muita suomalaisia, nuoret miehet tunnettiin, mihin ikinä he tulivat, ja matkoillaan halki metsien he olivat hyvin tervetulleita sekä itsensä takia että sen metsänriistan vuoksi, jota he aina toivat mukanaan, ja kun nuorukaiset olivat nähneet maailmaa enemmän kuin useimmat muut suomalaiset, he osasivat antaa arvokkaita selityksiä ja joskus hyviä neuvojakin.
Kymmenjärven itäpuolella oli paikka, jossa nuorukaiset olivat usein vieraina ja johon varsinkin Antti poikkesi mielellään. Siellä asui vanha suomalainen seppä, joka vuosien kuluessa oli hankkinut pajan ja työkalut. Sivuansiokseen hän korjaili suomalaisten ja ruotsalaisten talonpoikien pyssyjä. Tämän miehen luona Antti viihtyi hyvin, ja joskus sattui, että Pekka sai yksin kuljeksia metsästelemässä. Suomalaisukko oli leskimies ja hänen talouttaan hoiti kaksi tytärtä. Nuorten miesten oleskellessa siellä tavoitti heidät eräs Gräsmarkenin suomalainen kauan aikaa heitä etsittyään. Nyt hän omasta ja naapuriensa puolesta tuli pyytämään, että Pekka ja Antti lähtisivät hänen mukanaan auttamaan kaatamaan hirmuista karhua, joka oli useina vuosina tehnyt heille suurta vahinkoa ja viime viikkoina repinyt kolmea metsästäjää, joista yksi oli kuollut. Mielihyvin metsästäjämme suostuivat siihen, ja heti lähdettiin matkaan. Matkalla suomalainen arveli, että se karhu varmaan oli noiduttu ja "nostatettu" ihmisten turmaksi, sillä siihen ei pystynyt luoti eikä se mennyt loukkuun. Viime syksynä se oli ollut pyydyksessä, mutta oli repinyt sen hajalle niin kuin haukka pyyn. Suomalainen toivotti, että hänellä olisi perintönä saatu hopearaha. Kun hän siitä kovertaisi vähän hopeaa ja valaisi sen luodin sisään, niin karhu kyllä kaatuisi.
Niin, tosiaankin peloittavia tietoja metsästäjämme saivat tuosta karhusta. Antti ei tiennyt, missä olisi perittyä hopearahaa, mutta kyllä hän olisi mielellään sellaisen ottanut. Pekka vastasi, että niilläkin luodeilla, joita heillä oli, he olivat tappaneet niin monta karhua, että nekin kyllä yhtä hyvin auttaisivat. Muutoin hän ei uskonut, että kukaan tätä nykyä osasi noitua. "No, nyt on taas Niko-pappi mielessäsi", virkkoi Antti; "hän se varmaankin on nuo jutut pannut päähäsi. Kyllä saat olla varma, että sellaisia on, ja toivoisinpa olevani sellainen tietäjä kuin Vappu, silloin ei meitä yksikään karhu välttäisi."
"Ehkä tahdot kääntyä takaisin?" kysyi Pekka aivan totisena. Tähän hän ei saanut mitään vastausta, mutta Antti potkaisi suksensa sellaiseen vauhtiin, että hän mennä pyyhälsi toisten edelle, ja sitten painettiin kaiken päivää eteenpäin täyttä kyytiä.