Samoin kuin edelliselläkin kerralla oli Antilla leipää mukanaan kotiin tuotavaksi. Nyt hän yhtä nopsasti avasi kontin ja antoi tytölle leivän, ja Pekka toi lähteestä vettä. "Miten on laitasi?" kysyi Antti, kun tyttö oli syönyt. — "Hyvin nyt, kyllä minun on hyvä olo, mutta isä on kuollut ja sisareni sairas; olen tullut tänne pyytämään teiltä apua. Missä Mattu on ja Katri?" — "Poissa ovat! Laskeudu lepäämään ulos kelkalle, täällä asuu kuolema; tule nyt!" Ja sitten Antti kantoi tytön ulos. "Rupea tuohon maata", sanoi hän.
"Lämmitä lujasti Pekka! Pane uuni puita täyteen, sitten sänky ulos; senkin poltamme. Isorokko on tuvassa, meidän täytyy se savustamalla hävittää", sanoi Antti auttaessaan. "Kaarinako? Hän on nukkunut, lapsirukka; hänen voimansa olivat ihan lopussa, kun hän tänne pääsi; pidä hänestä huolta, Pekka!" sanoi Antti, pannessaan konttiinsa jauhoja, suoloja ja lihaa. "Minä lähden Liisua katsomaan. Herran haltuun nyt. Tule jäljessä, jollei minua näy palaavaksi jonkin päivän kuluttua." Sitten hän kiristi kiinni suksien varpaalliset ja lähti hiihtämään.
Kun Antti oli kadonnut metsään, istuutui Pekka kelkan seville nukkuvan tytön viereen. Hän istui kauan ääneti ja näytti katselevan, miten savu, kun luukut ja ovi olivat kiinni, tunkeutui ulos tuvan katosta ja seinän raoista. Sitten hän kasasi puita suuren röykkiön. Otti rakkaan vanhan Rakki-vainajan, asetti sen halkokasalle ja latoi puita sen ympäri ja päälle, sytytti halkokasan tuleen, avasi tuvan oven ja meni sisään istumaan. Hänen tullessaan ulos oli halkokasa palanut loppuun ja Kaarina herännyt.
Kaarina oli Kymmenjärven rannalla asuvan vanhan suomalaisen sepän tytär. "Jaksatko tulla sisään, Kaarina? Nyt on lämmintä!" — "Kyllä olen nyt levännyt, mutta viluttaa." — "Tule sitten sisään!"
Sitten Kaarina kertoi Pekalle isänsä kuolleen sydäntalven aikaan. Tytöt olivat sen jälkeen olleet kahden, ja heillä oli varsin vähän varoja. Nyt ne olivat lopussa, ja sitten oli Liisukin sairastunut, joten hänellä ei ollut muuta neuvoa kuin tulla tänne etsimään apua. Hän oli toivonut Katrin auttavan. Nyt hän tahtoi palata kotiin. "Ei, Kaarina, lepää nyt täällä kylliksesi. Antti lähti jo kauan sitten Liisua auttamaan." — "No!" sanoi Kaarina iloissaan, "kyllä sitten Liisu tulee terveeksi, sillä hän on niin toivonut, että Antti tulisi kotiin ja auttaisi isää sepäntyössä, niinkuin on tehnyt ennenkin; mutta eihän teitä ole näkynyt kumpaakaan; missä olette olleet?" — "Poissa, työansiolla." — "Mutta missä ovat Yrjänä ja Mattu-muori?" — "Siellä ovat, missä sinun isäsikin; vanhukset ovat kuolleet, Herra paratkoon! Ja Katri ja Heikki ovat Mangskogissa; me olemme kahden." — "Niin mekin. Meidän täytyy liittyä yhteen", sanoi tyttö arvelematta. — "Saammehan kuulla, jahka Antti tulee", sanoi Pekka katsoen ulos ikkunaluukusta.
Siellä näkyi Vappu tulevan lypsinrainta kainalossa. Hän meni navettaan. Vähän ajan kuluttua Pekka näki hänen menevän kotiin. Lähtiessään ulos Pekka näki kiulun olevan maitoa täynnä kodassa. Vappu ei ollut käynyt sisällä eikä virkkanut sanaakaan. Pekka istui hetkisen ihmeissään, mutta sanoi sitten: "Kuule Kaarina, keitetäänpä nyt puuroa."
"Jauhojako noissa säkeissä on?" — "Jauhoja." — "No, onhan sitten keitettävää"; ja tyttö toimitti tämän askareen. "Tuolla ulkona on kiulussa maitoa", virkkoi Pekka tullessaan sisälle. "Ota se sisään!" — "Onko teillä hierintä?" kysyi tyttö. — "On", sanoi Pekka ja laski miettiväisenä päänsä käsien varaan.
Sitten he söivät samasta kupista, nuolivat lusikkansa tarkoin ja panivat ne seinässä olevaan lusikkahaukkaan. Niin oli yleinen tapa suomalaisten ja ruotsalaistenkin kesken. Talonväellä oli kullakin oma lusikkansa, jota harvoin muulla tavoin pestiin.
Parin päivän kuluttua Antti palasi. Pidettiin pitkä neuvottelu, ja sitten Antti meni Grillsin luo. Hänen tullessaan takaisin oli Grills hänen mukanaan. Sovittiin niin, että pikku Matti jäisi Grillsin luo kasvatettavaksi, ja palkkioksi Grills saa viljellä ja hallita Yrjänä Kailasen omaisuutta, sekä kiinteätä että irtainta, kunnes Matti tulee tarpeeksi vanhaksi voidakseen ottaa sen haltuunsa.
Kasvatusveljet olivat sopineet keskenään, että he kumpikin luopuvat osuudestaan Yrjänä Kailasen omaisuuteen, sillä heistä ei kumpikaan tahtonut asua kodissa enää sen jälkeen kuin Yrjänä ja Mattu olivat poissa. Nuoret miehet olivat vapaaehtoisesti luopuneet omasta kodistaan, ja ensi kerran oli heillä nyt tulevaisuuden varalle erilaiset tuumat. Antti oli kyllästynyt harhailevaan, kuljeksivaan elämään ja mieltynyt Liisuun. Hän aikoi asettua Liisun kotiin ja ruveta jatkamaan Liisun isän sepänammattia. Kaarinan ja Pekan piti jäädä heidän luokseen. Se oli Antin ehdotus ja tuuma, mutta se ei sopinut Pekan omaan haluun. Häntä vetivät vastustamattomalla voimalla puoleensa metsä, yksinäisyys, vapaa elämä salomailla. Siellä oli hänen isänsä elellyt ja siellä hän oli lapsuutensa viettänyt.