Mentiin kotiin ja kerrottiin Yrjänälle, mitä oli tapahtunut, ja sitten raahattiin karhu yksissä neuvoin kotiin. Mattu viskasi sen yli tulisia hiiliä, sanoen: "Se karhu oli nostatettu Pekkaa repimään. Sinä olet onnenpoika, eikä tällä paikkakunnalla ole kuin yksi, joka osaa karhua nostattaa, yksi vain on sellaista sukua." — "Vappu!" virkkoi Antti taas. Mattu ei puhunut sen enempää, mutta veti suuren ristin sekä tuvan oven että navetan oven kamanaan. Se oli vanha taattu suojeluskeino noidannuolilta.
Tuli taas talvi ja sen mukana pakkanen ja lunta maahan, niin että otusten jäljet näkyivät. Nuoret metsämiehet olivat alati metsästämässä, mutta syötävää metsänriistaa oli niukalti. Linnut olivat kadonneet melkein olemattomiin ja hirviä ajoivat sekä ruotsalaiset että suomalaiset. Saaliista kiisteltiin, jaettiin sitä sovinnolla, ja puute yhä yltyi. Heikki ja Katri olivat menneet Katrin vanhempien kotiin siinä toivossa, että näillä olisi paremmat olot, ja päätettiin, että nuoret metsämiehet vievät ne nahat, mitkä oli tähän asti saatu, länteen Norjaan, hankkiakseen jauhoja ja mahdollisesti siellä metsästääkseen, sillä ruokavarojen arveltiin karjanantimien kera riittävän Yrjänälle, Matulle ja pikku Matille kevääseen asti. Kotiin jätettiin talven aikana saatu sudennahka. Yrjänän piti lähteä kylälle vaihtamaan sudennahalla vähän jauhoja.
Oli jo keskitalvi nuorten miesten lähtiessä Norjan-puoleisiin metsiin, mutta siellä oli metsänriistaa yhtä niukalti kuin Ruotsinkin puolella. Pari näätää saatiin sentään ammutuksi, ja niiden lihalla elettiin jonkin aikaa. Sitten onnistuttiin saamaan joitakin lintuja, ja kuta lähemmäksi tultiin merenrantaseutua, sitä runsaammin tavattiin metsänriistaa, ja oli oikea onnen päivä kun saatiin ilves. Koirat olivat nälkiintyneet eivätkä jaksaneet enää ajaa, mutta nyt parin päivän kuluessa virkistyttiin, ja sitten päästiin Osloon, jossa etsittiin sama kauppias, jonka kanssa oltiin tuttavat vanhastaan. Hän tunsi vielä hyvin nuoret miehet ja kuunteli heidän asiaansa ja hädänalaista tilaansa. Hyvän hinnan hän lupasi heille maksaa nahoista, mutta ehdotti, että he jäisivät sinne kevääseen asti työskentelemään hänen sahalaitoksessaan. Siellä he, noin voimakkaat ja reippaat miehet, voisivat ansaita kelpo päiväpalkat. Tähän tarjoukseen he suostuivat, toivoen voivansa ruokavaroilla hyvin varustettuina palata taas metsäseudulle.
Kun lumi hupeni ja hanki alkoi kannattaa, nuoret miehet lopettivat työnsä. Niin oli käynyt kuin kauppias oli sanonut: he olivat ansainneet hyvin, ja vaikkei heillä ollutkaan säästössä läheskään sen vertaa kuin edellisellä kerralla Oslosta lähtiessään, oli heillä kuitenkin kelkka lastattuna täyteen jauhoja, suoloja, ampumavaroja ja joitakin muita pikkutavaroita, niinkuin mekkoja, lankaa, neuloja ja työkapineita.
Sekä miehet että koirat olivat nyt levänneet ja virkistyneet, hyvissä voimissa ja täysin reippaat. Eikä paluumatkalla vitkastelutkaan. Parin viikon kuluttua oltiin kotona ja mentiin halmeen poikki mökille. Täällä miehet hämmästyivät, sillä ovi oli pönkitty kiinni, ja ympärillä olevasta hangesta saattoi nähdä ettei tuvassa ollut asuttu isoon aikaan. Mitä oli tapahtunut, ja missä vanhukset olivat? Kiiruhdettiin navettaan, johon kulki jälkiä, ja siellä elukat olivat, tosin hyvin laihoina, mutta terveinä ja täysilukuisina.
Mitä tämä merkitsi? Nuorukaiset seisoivat neuvottomina katsoen toisiinsa. Silloin tuli Grills. "Jumalan terveeksi!" tervehti hän rehellisesti ja vakaasti; "tuletteko minun mukanani meille?" — "Emme; missä isä ja äiti ovat?" kysyi Antti. — "Olisi parasta, kun tulisitte meille, niin saamme puhua." — "Ei, Grills, pyydämme, vastaa meidän kysymykseemme", sanoi Pekka. — "No, kun niin tahdotte. Yrjänä ja Mattu ovat kumpikin kuolleet, mutta pikku Matti on meillä kotona." — "Ovatko molemmat kuolleet?" kysyi Antti. — "No, kun ette tahdo tulla meille kotiin, niin istuutukaa; kerron teille, miten kaikki tapahtui."
Kun miehet olivat istahtaneet ääneti ja miettiväisinä, alkoi Grills kertoa: "Tapasin Yrjänän muutamana päivänä teidän lähtönne jälkeen. Silloin hän oli lähdössä kylään myymään sudennahkaa ja paria pukinnahkaa, sillä hän tarvitsi jauhoja. Hän palasi takaisin muutaman päivän kuluttua. Silloin tulin tänne kyselemään kuulumisia. Yrjänä oli sängyssä ja valitti olevansa sairas. Menin silloin kotiin saatuani Yrjänältä lupauksen, että hän tulee meille, jahka on levännyt tarpeekseen. Sen jälkeen oleskelin joitakin päiviä metsässä, ja kun palattuani kysyin Vapulta, oliko Yrjänä käynyt meillä, vastasi hän, ettei tätä ollut näkynyt. Silloin lähdin Yrjänän luo, ja kun tulin tänne, tupa oli kylmä ja sängyssä pitkänään Yrjänä, Mattu ja poika. Lapsi kitisi ja itkeä tuhersi niin että kysyin Matulta, mikä Mattia vaivasi. En saanut vastausta, ja mieleni kävi kolkoksi, mutta menin kuitenkin tuvan perälle ja kosketin Mattua, kun arvelin, että hän oli nukuksissa. Mutta Mattu olikin kylmänä, Yrjänä kylmänä ja heidän kasvonsa täynnä haavoja, ja samanlainen oli Mattikin; otin pojan, käärin hänet nahkasiin ja kannoin Vapun luo. Vappu hoiteli häntä, niin että poika on nyt terve. Yrjänä ja Mattu ovat kirkkomaassa. Sinne Vappu ja minä heidät vedimme ja Matin veimme papin ristittäväksi. — Tuletteko minun mukaani meille?"
Nuoret miehet olivat ääneti, mutta hetken kuluttua vastasi Antti: "Ei tänään; kenties toiste."
Sitten he menivät tyhjään tupaan ja panivat uunin lämpimään. Vanha Rakki makasi lattialla kuolleena ja kylmänä. "Kaikki ovat kuolleet!" huudahti Pekka ja otti koiran syliinsä. "Kaikkiko?" sanoi Antti. "Ei, olemmehan me jäljellä. Kenen hyväksi me elämme? Mihin joudumme? Meillä ei ole mitään, minkä puolesta eläisimme; meitä ei kukaan tarvitse."
Silloin ovi narahti ja tupaan astui kyyryssä naishenkilö, hoiperteli penkille asti ja istahti. "Kaarina!" ihmetteli Antti, "mikä sinun on?" Ja hän meni tulijan luo. "Anna minulle jotain syötävää", kuiskasi tämä.