Par'aikaa oltiin siinä toimessa, kun Katri juosta touhusi huutaen, että paras hieho oli kuolemaisillaan. Se täytyi teurastaa, ja sen sisuksista löydettiin kova pallo, jossa oli karvoja ja muuta roskaa. Sehän oli noidan taikapala. "Vappuko?" tuumi Antti, mutta ei kukaan vastannut. Sitten tuli vielä uusi pahanonnen sanoma: iso lehmä oli mennyt suohon. Se vedettiin ylös: jalka oli poikki, lehmä täytyi teurastaa. Antti epäili taaskin Vappua. Mattu katsahti häneen ja lähti viimein Grillsin mökille.
"Siellä ei ole mitään hätää", kertoi Mattu palattuaan takaisin; "siellä syödään vielä selvää leipää, eikä meidän tarvitse heille antaa lihoista". — "Anna heille kuitenkin", sanoi Yrjänä, ja sitten tuli Grills itse tuomaan suoloja, joita tiesi heidän tarvitsevan teurastetun lehmän lihoihin. "Vappu käski kiittää ja sanoa terveisiä; hän arveli, että kylläpä te usein teurastelette." Mattu huokasi ja kertoi syyn. Grills arveli, että heille voisi tulla puutetta talven aikana. Sen kyllä jokainen ymmärsi, ja Yrjänä virkkoi: "Sitä saavat kyllä kaikki suomalaiset tänä vuonna kärsiä. Kuinka teillä asiat sujuvat?" — "No meneehän tuo, olemme vain kahden; kyllä tulemme toimeen, jos vain saamme olla terveinä."
Sitten saatiin sadetta; äsken kylvetty ruis nousi oraalle ja mylly saatiin käymään; petäjänkuoret ja oljet saatiin jauhetuiksi ja niin oli taas leipää, ja yhä vain kesti sadetta. Kaloja saatiin pyydyksistä, se rohkaisi mieltä paremmin, saatiinpa vielä joitakin lintujakin ansoista.
Niin olivat Antti ja Pekka kerran ulkona ja tuumiskelivat, mitä keinoja olisi keksittävä, että jotakin saataisiin taloon hankituksi. Silloin tuli Vappu, maireen ja pulskan näköisenä: "Kuulepas, Pekka, jauhattaisitko minulle säkillisen rukiita? Grills on mennyt kylälle enkä minä ymmärrä myllyä käyttää." — "Kyllä minä jauhatan", lupasi Pekka, ja sitten Vappu meni sisälle.
"Heillä kyllä on rukiita", sanoi Antti, "ja niitä jauhamaan pyydetään sinua. Varo nyt vain noitaa; ei kukaan muu kuin hän ole antanut taikapalaa hieholle ja ajanut isoa lehmää suohon; ole siitä varma!" Nyt Vappu tuli takaisin. "Tuletko, Pekka, samaan matkaan?" — "Tulen." Sitten he lähtivät yhdessä. "Lähdetkö ilman pyssyä?" sanoi Antti. "Ota tästä pyssy mukaasi, onhan siellä pyitä myllyn luona." Pekka otti pyssyn ja niin hän lähti Vapun kanssa Grillsin mökille.
Illalla Pekka palasi myllystä. Jyvät oli jauhettu ja hän laski jauhosäkin kotaan. Vappu tuli ulos ja katseli jauhoja. "Kuule, Pekka, sinä jauhatat paremmin kuin Grills; tule sisään ja istahda lepäämään; tässä on sinulle vähän illallista." Ja Vappu toi pöytään paksua ruisleipää, voita ja juustoa. Sellaisia herkkuja ei Pekka ollut isoon aikaan syönyt. "Olettepa te rikkaita", sanoi Pekka. — "Mitäpä tässä rikkauksista, mutta kyllähän meillä ruokaa on", vastasi Vappu; "ja tässä on vähän suopursuolutta juodaksesi", ja sitten hän antoi Pekalle tuopin istahtaen itse penkille hänen viereensä. Pekka ryyppäsi, joi vielä toistekin: juoma maistui tavattoman hyvältä. Sitten hän laski tuopin penkille ja sanoi: "Kyllä mar sinä osaat juomaa valmistaa!" — "No, se taito on minun suvussani", kehaisi Vappu. Pekka oli syönyt kyllikseen ja Vappu kehoitti: "Juo vielä!" — "Kyllä se on hyvää", vastasi Pekka, "mutta kovin väkevää."
"No, väkevähän itsekin olet; juo pois vain!" Sitten Pekka tyhjensi koko tuopin ja sanoi Vapun antaneen hänelle liikaa. "Niinkö arvelet, Pekka? Eipä suinkaan; mutta etkö tahtoisi jäädä meille talveksi? Kyllä se, mitä meillä on, riittäisi sinullekin." — "Tahtoisitko sitä, Vappu?" virkkoi Pekka katsahtaen toista kiitollisesti silmiin. — "Kyllä minä tahtoisin!" — "Minä kysyn sitten kotiväeltä, mitä mieltä he ovat", sanoi Pekka. — "Tarvitseeko sinun siitä kysyä keltään?" — "Kyllä tahdon heidän kanssaan neuvotella; arvelen, että he tarvitsevat minua." — "Se on kyllä mahdollista", tuumi Vappu, "mutta olethan sinä jo siinä iässä, että voit tehdä oman tahtosi mukaan. Hyi, kuinka kolkkoa onkaan, kun on sateiset ilmat ja Grills on poissa kotoa; sinä voit kernaasti jäädä meille yöksi", sanoi Vappu ja istuutui Pekan polvelle. — "En mar", sanoi tämä nousten kiivaasti seisomaan ja avasi samalla oven. "Maltahan!" uhkasi Vappu, ja nyt hänen silmänsä välähtelivät vihreinä; "minä lähetän sinulle sellaisen, joka sinut taivuttaa!" ja samassa hän viskasi tuopin Pekan jälkeen ja päästi raa'an naurun.
Ulos tultuaan ei Pekka ensin voinut pimeässä erottaa mitään. Hän tähysteli tietä, kunnes hänen silmänsä tottuivat pimeään. "Jos peloittaa", huusi Vappu, "niin tule takaisin!" Pekka ei vastannut mitään, mutta halmeen reunaan tultuaan hän seisahtui ja totuttuun tapaansa tarkasti pyssynsä ennenkuin meni metsään. "Olisikohan mahdollista, että Antti on oikeassa väittäessään Vappua noidaksi?" tuumi hän itsekseen. "Mattu-muori sanoo hänen olevan semmoista sukua, ja kyllä tunsin mieleni kummalliseksi, kun hän tuli minun syliini, mutta: päästä meitä pahasta' sanoi Niko-pappi", ja samalla Pekka teki ristinmerkin, mikä tähän aikaan ja kauan jälkeenkinpäin suomalaisten keskuudessa oli tavallista. Samassa hän näki edessään mustan esineen ja kuuli kauhean mörähdyksen. Ohoh, tuon hän kyllä tunsi. Heti samassa hänen pyssynsä paukahti, niin että kaiku jymähteli harjusta harjuun. Kun Pekka, jonka silmiä hänen oman pyssynsä leimaus huikaisi, kykeni taas katsomaan eteensä, voihki siinä henkitoreissaan suuri karvainen möhkäle. "Jumalan kiitos!" sanoi hän ja oli kuulevinaan takanaan jonkun hiljaa hipsuttelevan tiehensä.
Pekka seisoi hetkisen miettien mitä hänelle oli tapahtunut. Silloin hän kuuli nopeita, raskaita askeleita, joku juoksi mäkeä ylös. "Hoi!" kuului huuto. "Täällä ollaan!" vastasi Pekka.
"Mitä kumman vehkeitä täällä on, kun ammuskelet pilkko pimeällä yöllä?" — "Ei hätää mitään, tule vain tänne." Kun Antti näki karhun ja sai kuulla, että se oli hyökännyt Pekan kimppuun näin lähellä ihmisasuntoa, hän seisahtui ja virkkoi: "Vappu!"