Tulepas tänne! (Järjestää Naemin otsatukkaa;
Naemi asettelee hamettaan.)
Naemi. En voi käsittää, kuinka sinä saat vaatteesi laskeutumaan niin hyvästi! Vaikka ihmeitä tekisin, niin ei minun hameeni… Vaan minun vartaloni onkin kuin mikäkin tallukka.
Lilli. Eikö mitä! Ei vartalossa vikaa ole. Niinhän sinä olet sievä kuin keijukainen. Mutta hame on alusta alkain hassusti tehty. Maltapas, me ratkomme sen auki ja panemme leveitä punaisia kaistoja tähän eteen ja sivuille.
Naemi (vilkkaasti). Niin tosiaankin. (Empien.) Mutta eikö sininen sopisi paremmin?
Lilli (nauraen). Sininen — sinulle! Ei, hyvä ystäväni!
Naemi. Mutta Elias ei pidä punaisesta.
Lilli. Sitten täytyy sinun opettaa häntä. Pitää aina pukeutua semmoiseen väriin, joka soristaa. Ja punainen juuri sopii sinulle. Koetapas tätä takkia. (Antaa hänelle punaisen sametti-takin naulasta. Katselee häntä.) Juuri niin!
Naemi (katsoo peiliin). Se on erittäin sievä! Voi, voi, kun saisi aina käyttää sieviä vaatteita.
Lilli (pilkallisesti). Niin, sehän juuri on pääasia meille naissylikoirille. Semmoisiksi ainakin herrat holhojamme — nuo turkkilais-passhat — ovat tahtoneet meitä jo vuosituhansia. Mutta nyt me pukeudumme vaan itseämme varten, — muodin mukaan, näetkös.
Naemi (alakuloisesti). Mutta Elias ei hyväksy sitä. Hän sanoo muotia synniksi ja kauneutta…