Lilli. Tuo sinun Elias kultasi on… Sinun pitää ruveta häntä kasvattamaan. Sen neuvon annan sinulle. Sitä vartenhan meillä on kihlausaika, että hankaisimme heistä pois edes pahimman itserakkauden. Minun mielestäni sinulla on täysi syy pysyä varoillasi.
Naemi. Elias sanoo, että hänen pitää kasvattaa minua.
Lilli. Ha, ha, ha! Millä lailla hän sitten kasvattaa?
Naemi. Hän sanoo — että avioelämän sopusointu vaatii vaimolta…
Lilli. Sopusointu ha, ha, ha! No, anna tulla vaan.
Naemi. Enkä viitsi.
Lilli. Näkyypä sinussa sentään olevan hiukan naisellista ylpeyttä. Hän puhuu kai yhdestä sydämmestä, — tuosta vanhanaikaisesta aviollisesta sopusoinnusta, — eikö niin?
Naemi. Eikös sitten pidä ollakin niin?
Lilli. Ja sitten hän pistää esiin pienen, pehmeän jäniksenkäpälän, jonka nimi on tottelevaisuus, — rakkaudesta tietysti.
Naemi. Totta kai pitää totella miestänsä!