Naemi. Tahdotko muuta?
Apulainen. E—en.
Naemi (vähän ajan kuluttua). Oletko vihainen?
Apulainen. No, enkä. Sinä saat tulla tänne istumaan, pienokainen. (Osottaa polveansa.) Näetkös, minä ajattelen lakkaamatta tulevaisuuttamme ja koetan taivuttaa sinun lapsellista ja vähän lelliteltyä mieltäsi, että sinustakin kerran tulisi kunnollinen aviovaimo, ja ettäs käsittäisit, kuinka suuret velvollisuudet sinulla on täytettävänä, ruvetessasi miehen puolisoksi. Niin, minä en epäile sanoa: pappismiehen puolisoksi. Sillä nykyjään, kun itsepäisyys ja itsekkäisyys ja itserakkaus… niin — ja kaikki nuo pahat himot, jotka houkuttelevat ihmistä etupäässä ajattelemaan omaa itseänsä… niin — tuota — tuota — nykyjään, sanon minä, kun ne niin kauhistuttavassa määrässä kasvavat, ja kun nainen — niinkuin, heikompi astia ainakin — helpommin joutuu niitten valtaan, ellei hän lujasti kiinnitä itseänsä kristilliseen avioliittoon, ja luottamuksella ja kuuliaisuudella ja tottelevaisuudella kaikessa noudata sen määräyksiä, niin — tuota — tuota… No, tahdon vaan sanoa, että minä valvon sinun omaa etuasi, kun koetan kasvattaa sinua tosi puolisoksi, todelliseksi naiseksi. Ymmärrätkös?
Naemi. Ymmärrän, Elias kulta.
Apulainen. Niin. Semmoisille perusaatteille on avioliitto rakennettava, muuten ei se voi tehdä miestä onnelliseksi. Kaikki avioliitot ovat tosin edeltäpäin taivaassa määrätyt. Mutta useimmiten hajoittaa juuri nainen Herramme työt itsekkäisyydellään ja — ja omalla tahdollaan.
Naemi. Kyllähän sinä tiedät, että hartahin toivoni on kehittyä oikeaksi vaimoksi sinulle. Mutta välistä minua niin hirveästi peloittaa, etten osaa oikein. Kuules, minä odotan niin kauheasti Lilliä. Sittenhän on niin hauska jutella hänen kanssaan näistä asioista, kun hänkin on kihloissa, ja hän kun on käynyt Helsingin tyttökoulua ja…
Apulainen. Katsokaamme ensin ja päättäkäämme sitten vasta. Helsinki on hyvin turmiollinen kaupunki, eivätkä nuo tyttökoulutkaan ole juuri hyviä. Nainen oppii kyllä kodissaan sen mitä tarvitsee. Turvau sinä vaan minuun, ainoastaan minuun, eläkä kehenkään vieraasen. Rakkaus, näetkös, on sokea kaikille muille. Se seuraa ja tottelee, katsomatta oikeaan tai vasempaan. Kas, siinä oikea sopusointu, tosi naisellisuus eli todellisen naisellisuuden voitto itsekkäästä luonnostansa. Ymmärrätkö?
Naemi (hartaasti). No totta kai! Elää, elää ainoastaan sinua varten!
Apulainen. Niin! Naisen tehtävä, hänen ihanin oikeutensa on juuri se, että hän saa uhrata itsensä miehellensä, — ajattelematta itseänsä, — ilman itsekkäisyyttä, naisen itsekkäisyyttä. Ymmärrätkös?