Naemi (katsoo haaveksien kattoon). Niin, uhrata kaikki, kaikki sinun tähtesi! Voi, voi, Elias kulta!
Apulainen (liikutettuna). Me saavutamme tuon ihanan päämaalin. Niin, me saavutamme sen. Alttiiksiantava, rakastava nainen!
Naemi. Alttiiksiantava, rakastava nainen! Kuinka ihanata!
Apulainen. Niin, me saavutamme sen.
Naemi. Ihan varmaan!
(Syleilevät.)
Apulainen. Kah' Piippuni sammui. Tuopas tulta! No, saas nähdä, kenen se Antti veljesi on valinnut.
Naemi. Tunsithan sinä Antin jo ylioppilaana?
Apulainen. Minä olin teoloogi ja vakavammat tutkimuksemme estivät meitä enemmän seurustelemasta muiden tiedekuntien kanssa. Kummallista että mies rupeaa juristiksi, vaikka on papin poika. No niin, ei saa vaatia liikoja. Eihän kaikista voi pappia tulla. Sitä kutsumusta ei ole kaikille sallittu. Sen verran kun Anttia tunsin, näytti hänellä olevan hyvin kevytmielinen käsitys elämästä. Mutta ehkä hän sitten on tullut huomaamaan, että tuo ylistetty elämän-ilo on pelkkää pakanuutta, ja että todellinen ilo saavutetaan ainoastaan oman tahdon täydellisellä kukistamisella, polkemisella.
Naemi. Niin, mutta sanovathan kaikki, että Antti on niin hyvä ja niin lahjakas ja niin…