Rovasti. Äiti, näet, luuli sinua tuommoiseksi epäkäytännölliseksi muotinukeksi.
Lilli (nauraa sydämmellisesti). Ja kauhean emansipeeratuksi!
Ruustinna. Niin, niin. Yhtä ja toista en tosin voi oikein kärsiä, esimerkiksi tuota inhottavaa tupakanpolttamista. Mutta onhan sinulla paljo järkeviäkin mielipiteitä. Esim. juuri se, että tyttöjenkin täytyy katsoa eteensä ja oppia jotain. Siitä minä saan joka päivä riidellä ukon ja Eliaksen kanssa.
Lilli. Vai niin, isä-ukko! Sinun mielestäsi meidän kai pitäisi olla kuin valkoinen laastari, niinkö? Hyi sinua!
Rovasti. Ei — ei! — Kyllähän minä ennen nuorempana veisasin sitä virttä oikein sydämmeni pohjasta. Katsos, kun näin koko ikänsä istua nököttää kaukana suuresta maailmasta, niin rupeaa helposti kammomaan kaikkea uutta. Mutta itsehän me näymmekin tulevan vanhoiksi ja veltoiksi. Maailma pysyy aina nuorena ja kauniina.
Ruustinna. Niin. Ei suinkaan meidän tapamme sopisikaan sinne suureen maailmaan. Kyökissä sinä olet oivallinen. Tee Antin koti hauskaksi, lapseni! Kyllä meille tosiaankin tulee ikävä, kun lähdet. Ja vaikka sinun pukusi alussa näytti minusta niin kummalliselta, niin on se kuitenkin hyvin käytännöllinen nuorille ihmisille, ja sehän onkin pääasia.
Rovasti (taputtaa Lilliä). Kun äiti pitää noin pitkän puheen, niin saat olla varma siitä, että hän on oikein tyytyväinen. Muuten hän kyllä osaa säästää sanojaan.
Lilli. Kuulkaahan isä ja äiti! Kun nyt näette, kuinka erinomainen tyttö minä olen, niin varmaankin lupaatte sen, mitä nyt aion pyytää.
Rovasti. No mitä sitten?
Lilli. Minä pidän niin hirveän paljon Naemista ja — ja…