Rovasti. Ja —?
Lilli (mietiskellen). Isä kulta, elä nyt vastusta! Äiti, sinun pitää auttaa minua.
Ruustinna. Kun vaan saan tietää…
Lilli. Minun täytyy viikon perästä taas lähteä kotiin ja… ja…
Antti tulisi niin iloiseksi ja hämmästyisi niin suuresti, jos… Eikö
Naemi saa tulla minun kanssani Helsinkiin? Ainoastaan viikoksi, äiti?
Yhdeksi ainoaksi viikoksi vaan?
(Kietoo käsivartensa rovastin kaulaan.)
Rovasti. Helsinkiinkö?
Ruustinna. Helsinkiin!
Lilli. Isä kulta! Rakas äiti! Hän asuisi minua huoneessani. Ja Antinkin tähden. Me kävisimme talouskoulussa. Eihän hän kumminkaan naimisiin mentyään voi enää koskaan päästä maailmaa katsomaan. Äiti kulta! Pariksi viikoksi vaan. Auta nyt minua, hyvä, rakas, herttainen isä-ukko!
Rovasti. Hm. Kyllähän hänellä nyt olisi hyvä tilaisuus, mutta…
Lilli. Eikä se maksaisi muuta kuin matkan. Vaatteet me neuloisimme yhdessä. Ajatelkaahan, kuinka reippaana ja iloisena hän sieltä palajaisi, — ihan samanlaisena kuin minä.