Ruustinna. Kai minun sitten täytyy mennä.
(Menee.)
Kauppamiehen rouva (rykäisee).
Nimismiehen rouva. Hiljaa, Sofi! Eläpäs nyt ryvi, kun maisteri saarnaa, eläkä irvistele.
Apulainen. "Ja nainen hurmaantuu… Ja juovuksissaan ajan imelästä viinistä, paljastaa hän alastomuutensa ja esiintyy kaikessa kurjuudessaan maailmalle. Ja hän kirjoittaa, kirjoittaa kirjoja ja toimittaa sanomalehtiä. Surkeata, surkeata! Hän matkustaa Amerikkaan, tulee takaisin, nousee puhujalavalle ja pitää puheita".
Nimismiehen rouva. Niin, kuinka hirveästi tänä kesänä on mennyt Pohjalaisia Amerikkaan!
Pastorin rouva. Hys!
Apulainen (nousee, sulkee ovet ja istuu uudelleen). "Lukijani eteen tahtoisin luoda kaksi kuvaa. Toinen on se irvikuva, jonka nykyajan emansipatsiooni on tehnyt naisesta, irvikuva inhottavimmassa muodossaan, kirjailija-naisen personassa. Hän riehuu ja rähisee, hän ampuu lait ja oikeudet, hän huutaa vapautta, naisen vapautta, uskonvapautta, kunnallisvapautta. Ja hänen sanansa loistavat kuin virvatulet öisen, sumuisen, mutaisen lammen pinnalla ja muut naiset kurottavat käsiänsä noita petollisia virvatulia kohti ja eksyvät pois naisen alkuperäisestä kutsumuksesta ja tarkoituksesta. Ja toinen kuva taas on suloinen ihanne-kuva…"
(Ulkoa kuuluu posetiivin soitto.)
Nimismiehen rouva. Kuulkaa! posetiivi!