Apulainen. Minun mielestäni, musteri…
Ruustinna. No, no, hyvä Elias. Hyväilemisellä on aikansa ja piparkakuilla myös. Muuten ne palavat. Vai tahdotko syödä palaneita piparkakkuja?
Apulainen. No, enkä. Minä myönnän, että tällä kertaa musteri on oikeassa, sillä minä puhuin juuri Naemalle hänen taloudellisista velvollisuuksistaan.
Ruustinna (Pyyhkii tomua). Sinä olet aina niin järkevä, Elias hyvä.
Apulainen. Kunpa nyt vaan tuo odotettu vieraamme, rakkaan Anttimme morsian, tuottaisi pysyväistä iloa tuleville vanhemmilleen!
Ruustinna. Niin, jospa tietäisit, kuinka minua peloittaa. Mutta sen minä sanon ja sanon vielä sittenkin: minun kyökkiini hän ei saa laahata silkkilaahuksia eikä turnyyriä…
Apulainen. Eikä uusia mielipiteitä. Ajatelkaahan Naemaa. Kuinka vahingollisen vaikutuksen ne tekisivät tuohon viattomaan lapsukaiseen! Nuoren tytön täytyy niin kauan kuin mahdollista pysyä viattomuuden tilassa. Sitten ei enää ole niin vaarallista, kun he voimakkaan käden tukemina ensin oppivat tuntemaan elämän todellisuutta, ja kun…
Ruustinna. Siinä asiassa en oikein tiedä, mitä sanoisin.
Apulainen (innokkaasti). Ai, ai, musteri kulta! Siinä kohdassahan naiskysymys juuri onkin niin mahdottoman vaativainen ja niin vaarallinen.
Ruustinna. Vai niin! Minä olen jo saanut nähdä jos jotakin.