Lilli. Kuules, Naemi! Minä voin ihailla miestä, joka on minua etevämpi, vieläpä rakastaakin häntä. Mutta naimisiin menen vaan vertaiseni kanssa, enkä puolijumalan!
Naemi. Ei! Minä tahdon katsella ylös mieheeni!
Lilli. Toisin sanoen: hänen pitää katsella alas sinuun.
Naemi. Oih! Miten tyhmä sinä olet! Nyt herkeää satamasta. Minä menen antamaan kanoille ruokaa.
Lilli. Tervehdi kukkoa!
Naemi. Katsos, — kukko on kuitenkin aina kukko.
Lilli. Sanoivat kanat, niin! Ei, pikku Naemi! Kyllä sinä olit tyhmä eilen, ja vielä tyhmempi oli sinun Eliaksesi; mutta kukas ei ole joskus tyhmä!
Naemi (seisoo oven vieressä mietiskellen). Kyllä hän olis kuitenkin voinut antaa minun matkustaa. (Menee ulos. Katsoo vielä ovesta.) Niin, kyllä hän oli sentään sangen paha!
Lilli (yksin). Niin. Täällä minä istun kuin mikäkin paha henki ja levitän myrkkyä ympärilleni. Vihaisina tulevat he sisään ja vielä vihaisempina menevät he pois. Mitä heidän siirappi-rakkautensa minua liikuttaa! Erottaako noita — uh! Se olis inhottavaa, vaikka kyllä sormiani syyhyy. Naemi ihailee häntä. Mutta, jos hän huomaisi, miten naurettava tuo Elias on. Hm! (Kävelee edestakaisin ja seisahtuu vihdoin.) Voi, voi, jos voisin masentaa tuon miehen. Ryntäämällä esiin en voita mitään, sen näin eilen. Setä ei ole tyhmä. Kaikki keinot ovat hyviä, paitsi ikävät! Esiin te kissankäpälät! Pienet, pehmoiset kissankäpälät! (Huutaa.) Herra Jussilainen! Herra Elias! (sammaltaa.) Elias!
Apulainen (kamarista). Sinäkö siellä olet, Naema! Tule vaan tänne!