Lilli. Olet ihan oikeassa, kun et luota minuun — ihan oikeassa, Olenhan kohdellut siten sinua.
Apulainen. Kuitenkin iloitsen siitä. Sillä näenhän nyt, että Lillissä on myöskin hyvää, joka kenties voisi kehittyä kasvatuksen avulla. Huonoa lukemista, ajan henki, kotona lellitelty kenties…
Lilli. Niin, minä olen lellitelty tyttö ja olen saanut lukea paljon huonoja kirjoja. Mutta kyllä minulla on hyvä sydän, jos vaan joku tahtoisi minua ohjata. Jospa uskaltaisin sanoa, miksi olen tänään näin vakavissa ajatuksissa?
Apulainen. Kyllä, minä hyvin sen asian ymmärrän. Lilli on heikkoluontoinen ja tämä on ikäänkuin reaktsiooni eilisestä.
Lilli. Niin, kyllä niinkin. Mutta siihen on tullut vielä lisäksi jotain muuta, joka on kokonaan muuttanut ajatukseni, varsinkin sinun suhteesi.
Apulainen. Minun suhteeni? Olisipa hyvin hupaista…
Lilli. Minä luulin ensin, että sinä olisit tuollainen tavallinen maapappi, ilman kirjallista sivistystä tai oikeammin: ilman esteetillistä sivistystä, jolle minä panen niin suuren arvon. Nyt olen huomannut ihan erehtyneeni. Minä olen niin hämmästynyt, niin suuresti hämmästynyt.
Apulainen. Todellakin? Mutta mitä… Minusta olis hyvin hauskaa, jos…
Lilli (kiekaillen). Ja nyt minua hävettää, hävettää niin hirveästi.
Apulainen. Lilli panee todellakin uteliaisuuteni kovaan koettelemukseen.