ELKKA. Olisinko minä erehtynyt?
VAINA (mielipuolen ja hurjan näköisenä nousee vuorelle ja viittaa sauvallansa itää kohti).
IRJA. Vaina! (Juoksee rummuttamaan). Vihollinen tulee. Sotaan, hämäläiset! Tuukka, puolusta vaimoasi! Orvo, puolusta kotiamme! Sotaan, hämäläiset! He eivät ole minun kansaani.
ORVO. Sotaan, hämäläiset! Kultarengas jokaisesta Karjalan tytöstä, jonka käsiinne saatte. (Rientää pois).
TUUKKA. Irja, aja karja vuorille. (Elkalle). Kun palajan takaisin, niin vaadin sinun suonistasi veljeni veren. (Menee).
(Hämäläisiä juoksee näyttämön ylitse. Sotamelske lähenee).
ELKKA. Minä tahdon katsella tappelua — nähdä, kuinka uljaat poikani raatelevat heimoni vihollisia! (Menee vuorelle. Joukko naisia tulee).
(Hurjasti). Kas, kas! Tuolla he kiemuroivat kuin kaksi suhisevaa käärmettä. Toinen sininen, toinen valkoinen. Ja minun väkevät poikani loistavat siellä kuin pari säihkyvää silmää tuon valkean hirviön päässä.
Juo nyt verta, sinä valkoinen käärme! Revi heidät palasiksi! Heittele renkaita vihollistesi ympärille! Rusenna heidät niin, että louhelaisten veri paisuu kevättulvana seutujemme ylitse ja iäksi lannoittaa Hämeen maan.
Kirotut olkoot Louhelan miehet! Uljuutta, valkoinen käärme! Karkoita heidät rantaan! Syökse heidät alas kallioilta! Hukuta heitä kuin hiiret! Aallot kyllä kuljettavat haaskat Louhijärven rantamille! Kirotut olkoot Louhelan naiset! Hämeen miehet polttavat kaskekseen pyhät lehtonne, ja teidän täytyy muokata maata ja korjata viljaa sortajainne aittoihin. Poikamme ottavat orjikseen teidän tyttärenne, ja Hämeen nuoriso tanssii heimonne haudoilla.