IRJA. Samaa virttä vedätte kaikki. (Vähän katkerasti). Etkö luule minun tietävän, että sinä ostit Lyylikin viidestä lampaasta.
ENNU. Se ei ole totta. Tinkasinhan minä yhden.
IRJA. Ja sitä sinä vielä kehtaatkin kertoa! — Lakkaa jo syömästä! Minä tahdon soutaa kotiin.
ENNU. Ensin lasketaan verkot vesille. Sinä saat kantaa eväskontin.
IRJA. Entä nuo viheliäiset varvut sitten? (Osoittaa Ennun kerppuja)
ENNU (haukottelee). Ja ne myös. Minä tässä sillä aikaa mietin, mihin verkot lasketaan.
IRJA (suuttuen). Kaikki sinä työnnätkin minun niskoilleni!
ENNU. Kuka käski sinun syntyä —!
IRJA. Ole vaiti! En viitsi kuulla alinomaa tuota typerää jaaritusta.
Sinä sait minut taas niin surulliseksi.
ENNU. Niin, mitäpä sille mahtaa! Karjalan tytöt tavallisesti laulavat ratoksensa. Silloin elämä tuntuu kevyeltä kuin lastu laineilla. (Menee).