IRJA. Antakaa minun olla. Minä en mene Usulle. Hän on niin häijy.
HANKA (itsekseen). Usu on rikas. Hän voi maksaa suuret lunnaat — vaikkapa kolmet Kymin kullat.
IRJA (huolissaan). Älä myy minua, isä. Varro vielä vähän aikaa.
ENNU. Usun mieli palaa sinuun. Hullu olet, jos vielä viitsit täällä orjana raataa. Mene sinä vain Usulle.
HANKA (kehoittaen). Niin, Usu tahtoo sinua, eikä malta enää odottaa. Kolme kultarengasta! (Ennu aikoo mennä). Älä mene, Ennu. Tahdonpa nähdä, mitä olet konttiisi haalinut.
ENNU. Huoli sinä siitä. Karjasta otan mukaani vielä kymmenen lammasta.
Kai sinä, Irja, tulet illalla meille. — Hyvästi! (Menee).
HANKA. Seis, Ennu! Vaatteet ovat minun, soljet minun! Kuuletko, hopeasoljet ovat minun! — Ja konttikin — — (Menee).
IRJA. Hän lupasi tulla, kun käki taukoo kukkumasta. Nyt on käki jo haukkana eikä kuku enää. Tulleeko hän —?
Isä kehuu kultaa niin kalliiksi. Kai hän tulee ottamaan edes vitjansa takaisin? (Ottaa esiin vitjat. Katselee niitä).
Minun kauniit ketjuni! Ovathan ne minun, sillä hän antoi ne minulle.
Kyllä hän voisi ottaa minut — jo kullankin vuoksi.