Tulisikohan Tuukka lunastamaan minua, jos minut myytäisiin Usulle.
Eihän se olisi minun syyni. Ei! Minä juoksen pitkin järven rantaa, jos
Usu tulee tänne. Juoksen kauas metsien lävitse ja pakenen Pähkälään
saakka.
Ennu parjaa pähkäläisiä häijyiksi. Mutta eihän hän näyttänyt häijyltä. Minä palvelen häntä, teen työtä, väännän hänen käsikiveään, kunnes uuvun väsymyksestä. Ja jos he sittenkin pieksävät minua, niin syöksyn järveen. Enhän minä muuta ansaitsekaan. (Kiivaasti). Miksen minä saa tehdä samoin kuin Ennu, ja mennä mihin itse tahdon? Osaanhan minä vääntää värttinätä ja kutoa kankaita. Ja siihen ei Ennu pystykään. Minä ammun riistaa ja kudon verkkoa kuin mies. (Ottaa esille puukon). Minä voisin iskeä puukon vihamieheni sydämeen. Ja kuitenkin veljeni nauraa ja kiusoittelee minua siitä, että synnyin tytöksi.
Oh, minä tahtoisin ravistaa maailman perustuksia! (Ottaa pölkyn käsiinsä ja heittää sen lattialle). Enkö ole vahva ja voimakas? Miksi minun siis täytyy totella? Siksikö, että olen nainen? Paiskaahan naarassusikin koiraksen allensa ja Parkasniemen muori panee koko kylän pakosalle, kun hän äkämystyy oikein pahalle päälle. — Minua ei myydä, ei sinä ilmoisna ikänä! (Nolostuen). Mutta kun sitte Ennu ja tytöt ja kaikki ihmiset nauravat minulle, niin silloin taas tunnen itseni niin mitättömäksi.
Voi, jos tuo Hämeen poika sentään tulisi! Hän on niin roteva ja voimakas. Häntä he eivät uskaltaisi pilkata. Hän kantaisi minua käsivarrellaan ja minä hyväilisin häntä. Hän saisi pieksääkin minua ja minä vain hymyilisin hänelle.
Se olisi ihmeellistä. Mutta jos Usu tuppautuu minua hyväilemään, niin minä riistän silmät hänen päästään. Sen teen. (Ihmetellen vitjojansa). Kaunis minä olen, kun vitjat ovat kaulassani. Ihanalta näyttää muotoni lähteessä. Ja kaunis muoto hurmaa miesten mielet. Ah!
HANKA (tulee sisään, huutaa ovessa). Ennu! Älä vaan ota pässiä! (Kääntyy ja huomaa Irjan vitjat). Mitä se oli —? Mitä, mitä? — Ei, ei! Näytä heti! (Riistää vitjat häneltä). Voi, kultaa! Ja kuinka raskasta! Minä olenkin koko kesän vainunnut sinun piilottelevan jotakin. Ei! Tää on minun. Sinulla ei ole mitään. Kaikki on minun! Voi, kultaa! Puhdasta kultaa!
IRJA (huutaa). Anna pois vitjat! Ne eivät ole minun!
HANKA. Älä huuda! Ei kukaan hellitä kultaa minun kynsistäni. Onko sinulla enemmänkin? (Tunnustelee häntä).
IRJA. Anna minun olla! Minä tahdon vitjani takaisin! Minä tahdon —
HANKA. Luista tiehesi!