(Kaikki menevät ovea kohti, paitsi Ennu, Usu ja Irja).
IRJA (on istunut koko ajan liikkumatonna, hypähtää ylös, heittäytyy Vainan kaulaan). Hyvä, että tulit, Vaina. Minä olisin paennut täältä, mutta kaikki katsoivat minua niin, etten voinut paikaltani hievahtaa. Minua hävettää kuunnella heitä. En tahdo nähdä Tuukkaa. Hän on samanlainen. Tule pois!
VAINA (ikäänkuin itsekseen. Puoliääneen Irjalle). Ole huoletta, lapseni. Minä arvasin oikein. Tuukalla on suuret lunnaat toisessa venheessä. Paljoa suuremmat kuin Usulla.
HANKA. Kuinka sanoit, Vaina? Minulla on heikot silmät. Vetää kai tuo venhe vähintäin kaksikymmentä lammasta?
ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Se on tyhjää täynnä.
TOINEN KARJALAINEN (ivaten). Aikovat kai kuljettaa sillä myötäjäisiä
Pähkään.
KOLMAS KARJALAINEN. Eikö mitä! Kyllä lampaat maata kellottavat venheen pohjalla. Kovinhan tuo on lastissaan.
ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Nyt he laskevat rantaan!
HANKA (hiljaa Usulle). Ehkä hän tuokin kultia tullessaan! Usu, jos annat kultarenkaasi, niin —
ENNU (hammasta parren Hangalle). Vaikka venhe olisi parrasta myöten kultaa täynnä, niin siskoni ei mene Hämeeseen. Tiedä se! (Väelle). Ovi kiinni! Mitä siinä seisoa tollotatte, ikäänkuin ovemme olisi auki kaiken maailman kuokkavieraille.