ORVO. Tulkaa pois! Teljetkää ovi! — Tervetuloa sukukantaan! (Menee hämäläisineen. Ennu ja karjalaiset koettavat turhaan avata ovea).
USU (älyää nyt vasta, mitä oikeastaan on tapahtunut. Nousee, menee ovelle ja lyö nyrkillään sen pirstaleiksi). Kas, Hiiden hämäläistä! Tänä iltana, Lempo soi, minä syötän Tuonen sikoja. (Menee. Kaikki, paitsi Hanka ja Vaina, seuraavat häntä).
HANKA (kömpii esiin). Hän ryösti tyttäreni! Vei kultakäätyni ja lihavat härkäni. Kaikki livahti pois käsistäni. — Tänne kalpa ja jousi! (Juoksee ympäri pirttiä, etsiskellen aseitaan).
VAINA (katselee ulos aukosta). Ha, ha, ha! Mitä sinä, vanha rahjus, enää teet miesten joukossa?
HANKA (voivottelee ja pitelee rintaansa). Voi, voi, voi! (Lyyhistyy istumaan). Mitä he tekevät siellä?
VAINA. Paiskaa jo jousi pankolle. Vanhuus vaivaa silmiäsi. (Katsoo ulos). Ha, ha, ha! Tuolla Irja ui vapaana kuin joutsen, kultavitjat kaulassaan, Pähkälän suvantoa kohti. Mikäpä tusinahangan uidessa. Ha, ha, ha! Tuukka on hakannut reikiä täyteen kaikki sinun venheesi.
HANKA. Voi, voi, voi! Entäs Ennu ja Usu?
VAINA. Ulvovat rannalla, käpälät järvessä. — Kyllä nyt pääsit häähommista. (Istuu Hangan viereen). Poika parka! Niin, niin. Irja on poissa ja Ennu on poissa. Nyt me jäämme ihan kahden kesken. — Muistatko sitä iltaa, jolloin myit poikani? Ja myit hänet pienimmästä kultarenkaasta, mikä sinulla on kätkössäsi. Silloin sinä olit onnen myyrä.
HANKA (vääntelee tuskissaan). Lakkaa jo, Vaina! Voi, voi, voi!
VAINA (nousee ylös, katsoo häntä silmiin). Haa! (ilkeästi). Ha, ha, ha!
Nyt sinä kuolet, vanha Hanka!