Muutamia päiviä myöhemmin tuli kapteeni Bosselmann, kun hän eräänä aamuna seisoi perää pitämässä, hänen luokseen, katsahti häneen uteliaasti ja tutkien ja sanoi: »Mitä se Guldt, se sinun ystäväsi, oikein tahtoo siitä sairaasta? Ovatko ne todella vanhat ystävät?»
Karl Kröger kertoi laveasti ja tavattoman vilkkaasti tapahtuman
Blankenesen sillalla ja rannalla. »Ja nyt hän tahtoo hänet kääntää.»
»Vai niin», sanoi kapteeni Bosselmann, jota vaivasi uteliaisuuden vika ja joka kiihkeällä mielihalulla oli kuunnellut kertomusta. »Onko Jan Guldt jumalinen?»
Karl Kröger pudisti hämmästyneenä päätään.
»Jumalinen?» sanoi hän epävarmana. »En minä tiedä. Ei hänellä ole raamattua. Jaa jumalinen? En minä sitä tiedä. Taitaa olla.»
Kapteeni Bosselmann ravisti päätään. »Merkillinen pyhimys», sanoi hän.
Karl Kröger virkkoi vähän loukkaantuneena: »Kuinka niin, kapteeni? Eikö hän äskenkin ollut ensimäisenä veneessä? Hän vaatii vaan oikeutta ja järjestystä vähän tulisemmin kuin me.»
Kapteeni kohotti kulmakarvojaan ja iski kaikki kankeat sormensa rintaansa vastaan. »Tulisemmin kuin minäkin?» sanoi hän.
Karl Kröger vastasi: »Tietysti, kapteeni; sillä ettepähän te muuten ihmettelisi häntä.»
Kapteeni Bosselmann kääntyi menemään ja sanoi: »Kaikkia sitä pitääkin oppia tuollaiselta vekaralta!»