"Silloin lähti hän eräänä päivänä, sulasta seikkailu- ja matka-halusta, kuusi miestä laivassaan, matkalle pohjoiseen. Ja tuli aluksineen Bergenin kohdalle, ja purjehti sisään nähdäkseen, oliko siellä ketään ditmarskilaisia. Hän etsi ja kysyi kautta koko saksalaislaiturin, jonka ääressä oli laiva laivan kyljessä. Mutta yhtään ditmarskilaista hän ei löytänyt. Silloin meni hän nyreissään erääseen kauppaan, varustautuakseen muonalla kotimatkaa varten.
"Nytpä kohdeltiin saksalaisia kauppiaita asunnoissaan saksalaislaiturin äärellä ylen töykeästi ja jyrkästi tuossa vieraassa maassa, jotteivät he vaan alkaisi tuntea itseään herroiksi maassa, vaan ainoastaan siedetyiksi vieraiksi. Niinpä oli heiltä kielletty pitää vaimojaankaan luonaan. Mutta hepä olivat keksineet neuvon, olivat hakkauttaneet seinään ovia syviin vuodelokeroihinsa, joiden kautta heidän vaimonsa, jotka asuivat kaupungilla, pääsivät illalla pujahtamaan heidän luokseen.
"Kun nyt Wieben Peters hämärissä astui yhteen tämmöisiä huoneita, ei hampurilainen ollutkaan saapuvilla. Silloin alkoi hän astella, vaipuneena pimeisiin ajatuksiinsa, edes ja takaisin. Ja kun hän siten asteli, aukeni vuoteen taustassa pieni aukko, ja hampurilaisen vaimo pujahti sisään, ja katseli, leväten polvillaan, tuota outoa miestä; ja seurasi hievahtamatta häntä silmillään. Hän vilkaisi ohimennen pikaisesti häneen, eikä välittänyt hänen läsnäolostaan sen enempää. Kuitenkin alkoi hän leikkiä parrallaan.
"Nyt vilahti kuitenkin vielä, vaikka päivä jo olikin vierähtänyt myöhäiseksi, tuon pitkän pimeän huoneen lävitse miehen korkuudelta kirkas auringon säde. Kun hän nyt asteli siinä, sattui tuo myöhästynyt, hieman kulmikkaan jäykkä valaistus toisinaan hänen partaansa. Mutta parta taas oli niin kirkkaan kellervä, että siitä lensi heijastus, joka toisinaan valaisi tuon polvistuvan naisen kasvot niin että oli kuin vilahtaisi niiden ylitse kimaltavia henkiä, jotka saivat jalkansa kuumiksi hänen kasvojensa ja silmiensä hohteesta.
"Silloin sanoi nainen lopulta verkalloisella ahdistuneella äänellä:
'Montako solmua voit tehdä partaasi?'
"Hän laski veitsivyötään väljemmälle ja astui vuoteen ääreen ja sanoi:
'Montako voit sinä tehdä?'
"Nainen vavahti hiukan polvissaan ja tarttui kummallakin kädellään hänen partaansa ja leikki sillä ja nauroi ahdistuneesti ja katseli ylös häneen. Sitten vaipuivat hänen kätensä ja hän sanoi kuiskaten: 'Sinä… sinä olet mies?'
"'Missä on hampurilainen?' kysyi Wieben Peters.
"'Mokomakin lipeäkala!' sanoi vaimo, ja antoi kätensä liukua hänen vyötäisilleen, eikä hellittänyt käsiään hänestä. Niin rakasti hän häntä.
"Silloin karahti Wieben Peters pystyyn ja sanoi kamppaillen hengittääkseen: 'Tule tänä yönä rantasillalle; minä odotan'.