"Armas suuri lapseni!… kuulehan toki! Yli laidan heittäisin sinut, ell'et olisi semmoinen." Hän veti häntä kiinteämmin lähellensä ja suuteli häntä.
"Mutta eihän, Pe Ontjes!" sanoi Anna hiljaa ja kätki kasvonsa hänen olkapäätään vastaan, "että partasi on noin kellervä. Kuinka pidän siitä!… Jos olisit kuin mikäkin lipeäkala, niin kuinka ikävää minulle… Oi, sinua, rakas, rakas…"
Pe Ontjes naurahti lyhyeen ja likisti häntä taaskin lähemmälle. "Älä puhukkaan lipeäkaloista!" sanoi hän… "No… nyt pitää minun takaisin kannelle taas ja sinun pitää nukkua."
"Oh, jää vielä hetkeksi. Sinun pitää näyttää minulle, kuinka kotiudun täällä… Riisun puvun yltäni vaan ja pujahdan koijuun…"
Hän teki sen ja pujahti makuulle ja nauroi.
"No", sanoi hän. "Alus heilahtelee vahvasti; mutta minä luulen, että voin nukkua sentään… Tule, jää vielä hetkeksi luokseni!… Oi, mikä ihana päivä on oleva huominen päivä!… Kuule, perämies, en minä sinulle kiitollinen ole, älä semmoisia luulottelekkaan. Sillä minä olen aivan yhtäarvoinen kuin sinäkin. Mutta minä olen onnellinen sinusta, ja luulen, että sinäkin olet onnellinen minusta… Jos me kohtaisimme Pietin huomenna? Ja kuinka äitini on oleva iloissaan! Hänellä ei ole viime vuosina ollut paljon iloa. Ja sinun vanhempasi! Hekin ovat iloissaan, sen tiedän… vaikk'ei minulla olekkaan mitään rahoja… Entisessä Reimersin talossa siis tulemme asumaan."
Nyt rupesivat he puhumaan asunnostaan, ja uudestaan ja uudestaan juttelivat he juurtajaksain kaiken: kuinka he sen sisustaisivat, ja kuinka he asuisivat siellä. Jutellessaan pitivät he toisiaan käsistä ja katselivat lampun sameassa valossa päätään kääntämättä toisiaan.
"Mutta nyt pitää minun ylös, ja sinun pitää nukkua", sanoi Pe Ontjes.
Ja otti hänet syliinsä ja suuteli häntä.
Hän tunsi itsensä autuaaksi hänen sylissään. "Minä ihmettelen, että pidät minusta noin", sanoi hän hiljaa. "Olen aina ihmetellyt, voitko sinä pitää kenestäkään. Minä pelkäsin, että sinä voisit pitää ainoastaan maissisäkeistä tai Goodefroosta."
"Oh sinuakin! Enhän minä toisenlainen ole kuin muutkaan ihmiset. Kun saa pitää sylissään sitä, jota rakastaa, ja hän lähenee ihmistä noin ihanalla rakkaudella, niin silloinhan täytyy ihmisen syttyä valkeaan." Ja hän suuteli häntä tulisesti. "En tahtoisi enää lähteä luotasi."