"Joka puolen vuoden päästä ainakin voin nyt pistäytyä Hilligenleissä", sanoi Piet. "Nyt sinulla on oleva iloa vanhimmasta pojastasi".
"Mutta sitähän minulla on aina ollut sinusta, Piet", sanoi hän. "Aina, poikaseni!"
"No?" sanoi Piet. "Oletko nytkin istunut koko päivän koneen ääressä?"
"Enhän minä koko päivää", sanoi hän. "Kuitenkin näytät sinä väsyneeltä ja heikolta", sanoi Piet "etkä näytä ollenkaan terveeltä… Anna tulee nyt naimisiin; Hettistä pidän minä huolen, Heinke on reipas virkeä tyttö ja löytää kyllä leipänsä… Tiedätkö mitä? Onhan vinnillä tilaa…?" Ja ennenkuin äiti aavistikaan, mitä hän aikoi, otti hän vihoissaan koko raskaan koneen, ja nosti sen ja kantoi ulos huoneesta ja ylös rappuja, ja huusi sitä tehdessään kovaan: "Nyt olet palvellut tarpeeksi! Aivan tarpeeksi!"
Helle Boje tahtoi iloita hänestä ja aikoi nauraa, mutta tyrskähtikin kuumaan itkuun.
Kun Piet taaskin palasi alas ja juuri oli astumassa äitinsä kanssa kyökkiin, kiskaistiin ulko-ovi auki, ja kirkas hopeinen ääni huusi: "Äiti, äiti! Kai Jans on tullut Berlinistä… entispäivänä jo! Ja on mennyt Annan ja Pe Ontjes Laun kanssa Cuxhaveniin! Ja Anna on kihloissa Pe Ontjes Laun kanssa. Ja minä en tiedä mistään. Ja sitte on jotain muutakin vielä tapahtunut!… Mutta kukaan ei sano minulle, mitä".
Hän oli ennättänyt jo avoimelle kirkkaasti valaistulle kamarin ovelle, kun Piet kapeasta hämärästä väliköstä tuli häntä vastaan. Hän näki, kuinka suureksi sisko oli tullut ja kuinka hän vielä kohottausi pitemmäksi ja kuustoista vuotiaan arkuudella ja epävarmuudella kiinnitti harmaat silmänsä tuohon outoon mieheen edessään.
"Heinke?", sanoi veli.
Silloin tunsi Heinke hänet ja liiti riemusta huudahtaen hänen kaulaansa ja rutistautui häntä vastaan.
Piet silitteli häntä ja veti hänet sisään ja sulki oven. Nyt näki Heinke hänet ja tuli hämilleen ja kosketti kädellään hiljaa hänen hihaansa ja sanoi: "Kuinka sinä näytät toisellaiselta! Ja sitte on sinulla parta… Oi… kone on poissa!?"