"Vai siten!" sanoi hän. "Vai semmoinen. Ja kummoisen pitää sitte olla sinun?"
Anna loi terävän ja epäluuloisen katseen peiliin, ravisti pitkiä vaaleita hiuksiaan ja sanoi nauraen: "Minunko? Minähän olen tyyni!"
Siten eli Anna Boje. Hän ei ajatellut muuta kuin rakastettuaan, ja sitä että hän mielellään tahtoisi lapsen häneltä, ja talouttaan. Muusta hän ei välittänyt. Ei edes omaisistaan. Hänen sisarensa Heinkekin melkein vieraantui hänestä.
Heinke täytti kahdeksantoista ja hoiti taloutta.
Kun huoneet nyt olivat tyhjemmät ja saadakseen enemmän työtä, ottivat he kaksi koululaista hoitoonsa, tietysti freestedtiläisiä poikia. Nämä asustivat ja reuhastivat nyt päätyhuoneessa aivan kuin kotonaan. Äiti Boje piti äidillistä huolta heidän puvuistaan, ettei niissä ollut irtonaisia nappeja ja rikkinäisiä housuntakapuolia; Heinke huolehti toruilla ja sisarellisella ohjauksella opiskelusta. Ja sitäpaitsi ruuasta. Sillä hän söi itse mielellään ja hyvin; hän oli nälkäinen ja vahva, ja oli hän, vaikk'ei hän siinä suhteessa ollut ihan yhtä paha kuin muut Bojet, koko lailla itserakas.
Hänen salainen ilonaiheensa näihin aikoihin oli sentään se, että
Kai Jans tutkinnot suoritettuaan tulisi kirkkoherran apulaiseksi
Hindorffiin, joka oli vaan kahden tunnin matkan päässä Hilligenleistä.
Kai Jans!
Neljätoista päivää avusti hän sairasta pastoria hänen laajatöisen virkansa hoidossa: kastoi ja vihki ja kävi sairaiden luona, puhui hautojen ääressä, ja antoi apuaan kaikellaisissa elämän puutteissa ja tarpeissa. Mutta senjälkeen, sunnuntai-iltapäivin, tuli hän Hilligenleihin.
Silloin kävi hän ensiksi vanhempainsa luona. Nämä asuivat yhä vielä pitkässä rakennuksessa, ja kuuskymmenvuotias Thoms Jans lähti vielä joka aamu lapio selässään ja rivakkana ulos matalikolle, ja Male Jans palveli yhä vielä, hiukset sileinä ja edessään puhdas esiliina, Ringerangin kyökissä, kun rikkaat isännät pitivät kemujaan siellä, tai nuoret tanssivat. Mutta sunnuntaisin istui Thoms Jans kotona, silmälasit kotkannenällään ja tutki raamattua tai työväenlehteä, häntä vastapäätä istui hänen vaimonsa älykkäine hentoine kasvoineen ja luki mukavassa rauhassa, mitä Itzehoen sanomalehti kertoi lady Alicesta ja lordi Pankook'ista.
Työväen puolue, jonka vanhin jäsen Thoms Jans oli, oli nyt kasvanut suureksi, ja piti kokouksiaan eräässä salissa, ja tuotti toisinaan puhujan itselleen Hampurista. Hän kävi yhä vielä siellä ja kuunteli; mutta hän ei uskonut kaikkeen, mitä he puhuivat. Hänen hidas ja mietiskeliäs luonteensa ei oikein tahtonut mukautua heidän kevytmieliseen tapaansa katsoa ja arvostella asioita. Että he moittivat pappeja, eivätkä sietäneet kuullakaan kirkosta, semmoinen kuin se nyt oli, se oli hänestä kyllä oikein, sillä kirkko oli, senmukaan kuin hän oli nähnyt, aina seisonut varakkaiden puolella. Mutta että he kirkon mukana hylkäsivät kaiken uskonnon, sitä hän ei sietänyt. Hän tiesi omasta ja toisten elämästä, että pyhät iäiset voimat tahtovat salaa vaikuttaa ja elää meissä ja ympärillämme.