SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
Äiti Bojella oli tosiaankin iloa lapsistaan. Alkoi muuttua paljoa valoisammaksi tuossa pienessä, jyrkkäpäätyisessä rakennuksessa kastanjoiden varjossa.
Anna Boje oli onnellinen vaimo; hän ajatteli ainoastaan miestään ja jokapäiväistä talouttaan. Toisena avioliitovuotenaan alkoi hän hiukan murehtia, kun hän ei saanut lasta.
Hänellä oli paljo toimitettavaa taloudessaan. Mutta pari kolme kertaa viikossa, noin illetessä, käväisi hän kastanjatalossa, ja istui vanhalla paikallaan, hän oli käynyt muhkeammaksi nyt ja kirkkailla valkeilla kasvoillaan oli kaunis, tyyni rauha. Äiti istui käsityö kädessään häntä vastapäätä; Heinke hommaili kyökissä.
Sattui silloin toisinaan, että äiti lyhyesti ja arasti kysyi yhtä ja toista, ja antoi jonkun lyhyen äidillisen neuvon. Silloin ei vastannut nuori vaimo mitään, pudisti vaan kieltävästi vaaleata päätään, ikäänkuin tahtoisi hän sanoa: En minä tahdo niistä asioista kuulla mitään. Mutta äiti tiesi hyvin, että tytär sentään tarkkaan kuunteli. Kun hän sitte meni kotiinsa, kurkotti hän pitkää vartaloaan, ja tunsi veren virkeänä ja elävänä virtaavan jäsenissään ja asteli kuin naarasleijona, kuten Pe Ontjes sanoi; ja ajatteli: "Ell'en minä saa lapsia, niin kuka sitte saa?"
Eräänä iltana — avioliitto oli kestänyt jo lähes kaksi vuotta — alkoi äiti taas puhua siitä, antaen sukankutimensa liikkua ahkerasti: "Sanohan, lapseni… olen ajatellut sitä paljon… En ota toiste enää puheiksi sitä. Mutta avioliittoon kuuluu lapsia… Sanohan: tehän pidätte toki toisistanne?"
"Oh, äiti!" sanoi Anna Boje karttaen. "Kuinka johdut siihen nyt?
Tietysti me pidämme."
"Sehän on hyvä", sanoi Helle Boje, "mutta katsos… voi pitää toisistaan liiaksikin…" Hän kumartui työnsä yli sylissään. "Sinun isäsi oli reipas ja eloisa mies, aivan kuin Piet; mutta kun hän otti minut syliinsä, oli hän tyyni kuin kuningas."
Anna ei virkannut mitään, ja tekeytyi ikäänkuin hän ei olisi kuullutkaan.
Mutta kun hän illalla oli kahdenkesken miehensä kanssa, ja alkoi verkalleen avata ja levitellä pitkiä suoria hiuksiaan, ja kohotti ja laski käsivarsiaan, ja hänen miehensä astui häntä lähelle, ja alkoi leikkiä hänen hiuksillaan, sanoi hän ja katsahti häneen teeskennellyn vakavasti: "Kuule nyt, Wieben Peters… Sinä arvelet, että koska partasi on kellervä ja sydämesi tulinen, niin sillä on kaikki hyvä. Mutta kun rakastat vaimoasi, niin pitää sinun olla tyyni ja ihana kuin kuningas."