Sillävälin olivat nämä kumpikin jo kavunneet yli reilingin ja sousivat nyt vuorotellen, alkoi vihmoa kylmää sadetta, joka perin pohjin kasti heidät ja noin tunnin kestävän soudun jälkeen saapuivat he läpimärkinä Krautsielin rantaan. Vaiteliaina ja kylmästä jäykkinä mennä jöntystivät he vallia pitkin, puuskuilevaa tuulta vastaan, kunnes Thoms Jans sanoi: "Näetkös?… tuolla alempana, tuolla noiden tummien poppelien varjossa? Siellä on talo." Ja kun toinen sanaa sanomatta lähti laskeutumaan vallin vierrettä, huusi hän hänelle jälestä: "Käy käsiksi vaan! Muuten ei hellitä ukko tyttöään sinulle."
Boje ei kääntynyt juostessaan taakseenkaan, sanoi vaan: "Pidä sinä huolta omasta asiastasi vaan, kyllä minä omastani pidän."
Kun hän läheni taloa, niin näki hän jo, ennenkuin hän vielä eroittikaan eri ikkunoita, Hella Andersenin. Hän istui ikkunalaudalla, laski käsivartensa hänen ympärilleen ja säikähti: "Jumalani, kuinka märkä sinä olet ja palelet… Oh, sinua! Tule nopeasti sisään! Tule, sinun pitää mennä minun lämpimään vuoteeseeni! Tule… Sinä kuolet viluun."
Silloin astui hän ikkunasta sisään.
"Sinä", sanoi hän ja sulki tytön lujasti syliinsä. "Kuule, serkustasiko tulee mies sinulle, sarvikuoriaisesta? Että isäukkosi säästäisi yhden hevosparin?"
Tyttö nyökäytti päätään ja puristausi häntä lähelle. "Älä jätä sinä minua!"
"Minäkö sinut jättäisin?… Minä sinut jättäisin?… Kuinka hurmankaunis sinä olet!"
Nyt kävi hän hänen luonaan kuuden viikon ajan.
Silloin oltiin niin pitkällä, että tytön piti kertoa asiasta isälleen.
* * * * *