Silloin astui eräs mies hänen luokseen, pieni, hoikka ja musteva, hänen päänsä oli hiukan hintelästi syrjään taipunut, ja veti hänet hiukan syrjään.
"Suvaitsetteko", sanoi outo hyvin ystävällisesti, "olen eräs ystävänne sukulainen."
"Niin, tunnen teidät", sanoi Kai Jans ja karaisi mielensä ja kokosi itsensä: "Olemme kerran kohdanneet toisemme ystäväni luona. Puhuimme uskonnosta. Aivan niin! Te olette katoolilainen".
"Niin juuri!" sanoi outo. "Minulla on toimena kehoittaa teitä lähtemään muutamaksi vuodeksi hänen kanssaan matkoille. Hän lähtee nyt syksyllä todella Eteläafrikaan…" Ja hän kertoi lyhyesti matkan tarkoituksesta ja kuinka kauvan se tulisi kestämään.
Sitte kävi hän hiukan epäröiseksi. "Näen", sanoi hän, "että olette sangen alakuloinen ja masentunut: saanko puhua vielä jotakin teille?… Otaksun, että yhteisen ystävämme kautta tiedätte, että olen kirkollisesti oikeauskoisesta perheestä. Minun äitini on oikeauskois-protestanttisesta aatelissuvusta, isäni oli katoolisoikeauskoinen, kuten minäkin ole."
"Niin", sanoi Kai Jans… "Mitä tahdotte sanoa minulle?"
"Nyt on serkkuni, teidän ystävänne, usein puhunut minulle teistä ja teidän raskaista vaikeista mietiskelyistänne, ja eilen näytti hän minulle teidän viimeiset kirjeenne. Ja niinpä: varsinkin kun sain tehtäväkseni käydä kohtaamassa teitä täällä… ja kun tapaan teidät tässä mielentilassa, niin tunnen halun, syvän halun, sanoa teille: 'Jättäkää mietiskelyt! Jättäkää! Ne eivät kumminkaan auta meitä perille.'"
Kai Jans teki kärsimättömän liikkeen.
"Pyydän teitä!" sanoi vieras, tarttuen huolestuneesti ja ystävällisesti Kai Jansia käsivarteen: "Minullakin on nuorena — olen kohta viidenkymmenen — ollut mietiskelyn ja epäilyn aika; mutta minä jätin sen. Se ei auta mihinkään. Olen työntänyt sen kaksin käsin luotani. Olen sanonut sielulleni: Minä en tahdo mietiskellä, minä en tahdo päästä selvyyteen! Minä tahdon uskoa, mitä vanha kunnioitettava äitimme kirkko uskoo ja opettaa. Ja nähkääs" — hänen äänensä oli lempeän pehmyt ja värähti heikosti — "siitä asti kuin päätin tämän, olen ollut ihminen, joka jokahetki olen voinut paeta kaikesta elämän jyrkkyydestä ja kylmyydestä ja synnillisyydestä Jumalan armon syvänhiljaiseen, ihanaan ja pyhään temppeliin."
"Ja nyt?" sanoi Kai Jans.