Köydenpunoojakadulla ja Linnatorilla hyökkäsivät ihmiset esiin ravintoloista ja neuvottelivat juopuneilla äänillään, lähtisivätkö hekin ulos Dänensandiin. Muutamat päättivät mennä klubbiin, ja juhlia siellä Dusenschöniä. "Tule", sanoi Pe Ontjes.
"Oh", sanoi Kai Jans, "anna minun nyt mennä kotiin. En viitsisi klubbiin. Olen lapsesta asti katsonut ylös noihin ihmisiin, ja katson melkein vieläkin. Ei ole kaunista nähdä kuninkaitten suistuvan lokaan."
"Olut- ja korttikuninkaita", sanoi Pe Ontjes. "Tekee hyvää sinulle; tule mukaan."
Kun he lähenivät klubbihuonetta, kuului jo etäälle äänekästä remakkaa ja huutoa. He menivät sisään ja aukaisivat oven, ja näkivät tiheässä tupakansavussa siellä pöydän ääressä parikymmentä klubbin jäsentä, heillä oli edessään suuret täydet lasit. Suurella pöydällä, ja pöydillä ympärillä seisoi kaikellaisia lapsekkaita lahjoituksia: maljoja, säästölaatikkoja, täytettyjä lintuja, halpoja, maalattuja kuvapatsaita, kaikki sijoitettuina ilman mitään aistia ja järjestystä sekaisin ja rumasti. Keskellä pitkällä pöydällä seisoi suuri, puusta veistetty sika, kaulassa makkaraseppele. Klubbi oli salaisessa ja ylimääräisessä istunnossa päättänyt hankkia sen omaksi ja Dusenschönin kunniaksi klubbin yhteisillä varoilla. Tjark Dusenschönin istuinpaikan ylle oli ripustettu laakeriseppele, jonka hän oli tuonut Berlinistä. Hän itse ei ollut enää siellä.
Daniel Peters istui tuolillaan, yhä vielä, huolimatta kuudesta kymmenestä vuodestaan, repäsevällä ryhdillä, kiireestä kantapäähän asti ilmeisenä turhamielisyyden perikuvana, hänet oli juuri keskeytetty puheessaan, eikä hän voinut saada ääntään kuuluville melussa.
Tohtori Winsingin naurava olutbasso tunki läpi hälinän: "No, sanohan pormestari: nythän voitte jo kernaasti tunnustaa sen: sinä ja Suhlsen, kävittekö todella Berlinissä asti?"
"Sanohan, Suhlsen, monenko kerroksinen on tehdas?" Kaikki nauroivat ja huusivat toistensa sekaan: "Suhlsen sanoo kaksi, pormestari sanoo kolme."
"Teidät nähtiin tuorstai-iltana Hampurissa,… Koska sitte ennätitte käydä Berlinissä?"
"Mihin Dusenschön on joutunut?"
Daniel Peters hiveli pitkiä kauniita viiksiään: "Hyvät herrat…"