"Enemmän!"
"Mehän tiesimme, että herra Dusenschöniin voi luottaa, ja siis olisi matka Hampuriin joka tapauksessa ollut turha. Mutta minä ja kunnioitettu neuvosmiehemme olemme sittenkin käyneet Berlinissä, täyttääksemme tunnollisesti velvollisuutemme, ja tarkastimme tyystin kaiken." Hän vetäsi taaskin miettivästi kädellään viiksiään ja jatkoi ylen vakavasti: "Hyvät herrat… tiedän kyllä, että tämä paikka ei ole Hilligenlein kaupungin virallinen keskus, ja ett'ei täällä jaeta julkisia kunnianosoituksia… hyvät herrat, niiden paikka on vanhassa kunnioitettavassa raatihuoneessamme; mutta — ja tällä sanon kaikkien tunteman totuuden — tämä huone on usein saanut sulkea, ja sulkee tälläkin hetkellä seiniensä sisäpuolella vanhan Hilligenleimme henkiset johtajat, sen intelligenssin. Siksipä ovatkin kunnianosoitukset, jotka tässä huoneessa osoitetaan, arvokkaita".
"Hyvä, hyvä… eteenpäin vaan!"
"Minulla on, arvoisat herrat ja ystävät, kunnia ilmoittaa teille, että Hilligenlein tuomiokirkkoklubbi, perustettu 30 p. maaliskuuta 1848, ja jonka esimiehenä minulla nykyään on kunnia olla, on yksimielisesti kutsunut kunniajäsenekseen Herra Dusenschönin, makkaratehtailijan — jonka tehdas näin meidän kesken sanoen, vuodessa on oleva suurin laatuaan Saksassa —, yksimielisesti, tahdon toistaa sen, jotta loistaisi siitäkin se sovun henki, joka keskuudessamme vallitsee."
Syntyi kova riemunhäly, kaikki huusivat yht'aikaa.
"Sepä on suurenmoista!"
"Se on klubbillekin kunniaksi. Se pitää sanoa."
"Se on ihan kuin Hilligenleissä tuleekin. Ei ainoatakaan morkkaajaa ja kadehtijaa."
He pudistelivat vakavan iloisina toistensa käsiä. Viljakauppias Lau tuli todellakin sopimattomaan aikaan. Hän tunkeusi kiivaasti läpi savun ja kohotettujen olutlasien pöydän luokse, ja sanoi: "Missä on Dusenschön ja rahat? Missä on hän rahoineen? Olen käynyt Berlinissä… Kaikki on huijausta."
He eivät käsittäneet, mitä hän sanoi. Kihlakunnantuomari, joka joka ilta joi itsensä täysihumalaan, ja häpäisi kaunista ja korkeaa virkaansa, laski kummankin kätensä lujasti ja kiinteästi oluthaarikan ympärille, nousi ylös, ja sanoi, silmissään tylsä, tyhjä ilme, ja arvokkaalla ryhdillä: "Herra Lau… meidän sääntömme kieltävät ketään, jota ei ole otettu jäseneksi seuraamme…"