Silloin lähettivät nämä uskonnollisuuden ja isänmaallisuuden ylimmät valvojat ahdasmielisimmät ja pimeimmät asiamiehensä pohjoiseen. Nämä tarkastelivat nyt ja tekivät havaintojaan, synkin leppymättömin otsin. Kenen kanssa tuo mestari seurustelikaan! Tuollaisten kirkolle vihamielisten, kirkosta väliäpitämättömäin ihmisten kanssa!… Tullimiesten, isänmaanpetturien!… "Niin", sanoi hän ja pilkkasi: "Mitä tekisin minä pyhien luona! Mitä tekemistä minulla on voimakkaiden ja tietoviisaiden kanssa? Eivät terveet parantajaa tarvitse! Minä rakastan niitä, jotka kaipaavat ja kaihoovat terveyttä ja parannusta, jotka isoovat ja janoovat lohdutusta ja rohkaisua…"
He astuivat hänen luokseen. Nyt oli ympärillään kohotettuja sormia, ja jokaisesta sormesta riippui Jumalan käsky. "Jumala sanoo: sinun pitää paastoa". "Oi", sanoi hän, "me paastoomme itsestämme, kun puute ja tuska kuristaa kurkkuamme". "Jumala sanoo: älä tee työtä sunnuntaina". "Oi", sanoi hän, "iloitkaa toki sunnuntaina ja olkaa avuliaita!"… Sanoissa, jotka loistivat selkeyttä ja lempeyttä asetti hän heidän nurjia ja mielettömiä mielipiteitään vastaan oman totuutensa, joka esiintyi ihmisille niin päivänselvänä kuin auringonvalo… Hän luuli vielä, ett'ei hänen tarvitsisi murtaa suhteitaan noihin miehiin. Häntähän kannatti kansan riemu. Hän ajatteli vielä: nuo pimeät miehet vuolahtavat vielä virran mukana; hän ajatteli yhä vielä puhtaassa, rohkeasti luottavassa sielussaan: "Koko kansani on oleva pyhä ja autuas Jumalan valtikan alla"… Muutamaa päivää myöhemmin alkavat nämä, katkeroituneina ja ynseytyneinä voimattomuuttaan — ei ole mitään kamalampaa maailmassa, kuin jos rakkaudettomilla sydämillä ovat uskonnonasiat ammattina, — kuiskutella kansalle: "Hän rikkoo Jumalan käskyjä vastaan, ettekö sitä näe: Pahan hengen voimalla tekee hän hyvät tekonsa". Silloin karahtihe vihaan tuo pyhä ja lempeä, tuo aina armahtava auttaja, ja seisoi heidän edessään kuin kerta Jumalanenkeli palavassa, hohtavassa vihassa Kainin edessä: "Varokaa itseänne! Ken tietäen kutsuu sitä, mikä on hyvää, pahaksi, hän on iäiseen syntiin vikapää".
Silloin sävähtivät he, ja väistyivät taaskin, ja väijyivät ja vakoilivat ja ilmoittivat etelään, pääkaupunkiin: "Se ihminen hävittää kirkon pohjoisessa; hän on suuri vaara Jumalalle ja isänmaalle".
Ja he väijyvät ja hiipivät… Ja pian senjälkeen saavat he toimeen, että hänen oma äitinsä ja veljensä lähtevät kotikylästä ja ilmestyvät huoneen edustalle, jossa hän juuri on. "Olemme kuulleet, että jotkut sanovat, että hän on yksi vanhoja sankareitamme; vieläpä toiset: että hän on Vapahtajamme. Sekainen raukka ihminen hän on. Auttakaa meitä, että saisimme hänet kotiinsa taaskin."
Kun he sisällä sanoivat hänelle: "He ovat ulkona ja valittavat puolestasi", niin silloin taukosi tuon uljaan puhtaan sankarin sydän hetkeksi lyömästä; mutta sitte katsahti hän taaskin ylös. Ja Jumala oli niin hyvä, että hän tänä hetkenä, katsahtaessaan ylös, sai nähdä kasvoihin, jotka loistavin silmin katsoivat häneen. "Ei minulla ole äitiä", sanoi hän, "eikä ole minulla veljiä. Ne, jotka täyttävät Jumalan tahdon, ne ovat minulle äitiä ja veljiä…"
Mutta omaisten lyömä haava kyti ja poltti. "Omaisteni hylkäämä? Hehän kuitenkin tuntevat minut lapsesta asti ja tietävät, että minussa asuu Jumalan hyvä henki?… Minä… minä palaan kotikylääni, tunnustaisivatko he minut…"
Hän meni kylästä kylään, joka kylässä ympärillään kunnioittajain joukot ja uteliaat kurjuutta kärsivät ja sairaat, joka nurkassa vakoilivat kirkonasiamiehet: siten saapui hän perille.
Kotikylässä tiesivät jo odottaa häntä. He katselivat ynseästi häneen. Salvumies Jesus, vanhan Josefin poika: hän luulee itseään viisaammaksi kuin pääkaupungin oppineet papit? Luulee itseään pyhäksi ja sankariksi? Ehkäpä itse Vapahtajaksikin, joka on tuova maanpäälle autuaan Jumalan valtakunnan? "Luuletko voivasi… katso… tuossa seisoo sairas! Hänet tunnet lapsesta asti!… Auta häntä…" Sairaan silmissä ei välähdä kipunaakaan luottamusta ja rakkautta. Hänen rohkeutensa ja hänen luottamuksensa on lannistunut. Hän ei voi auttaa häntä.
Silloin pilkkaavat he häntä, ja kuohahtavat katkeraan vihaan. "Hän on tehnyt naurunalaiseksi kylämme koko maassa, tuo houkkio." He aikovat käydä käsiksi häneen. Hän lähtee.
Kotinsa ja kotiseutunsa on hän menettänyt.