"Nyt on koittanut autuuden aika isänmaassa! Auta, auta Jumala! Nyt alkaa valtakuntasi! Auta meitä!"
Kuolonkalpeina seisovat kirkolliset huoneitten seinämillä. Kaksi heitä tunkeutuu hänen puheilleen. "Kiellä… estä tuo mieletön huuto!…" Hän katsoo halveksuen ja vihalla heihin. "Jos nämä ympärilläni vaikenisivat, niin alkaisivat kivet puhua".
Koko kaupunki on liikkeessä; linnasta tähystelevät maaherra ja hänen palkkasoturinsa kummastellen ja päätään ravistellen tuota merkillistä menoa.
Joku joukossa saattaa ehkä kysyä: "Kuka se on? Kuka se on?"
Mutta pää-osa kansasta, kansan pohja tietää sen: "Hän on se puhdas, hurskas sankari pohjoisesta. Hän sanoo että hän on Vapahtaja. Hän sanoo, että nyt on koittanut suuren ihmeen aika, Jumalanvaltakunnan aika!"
Tuossa seisovat nuo suunnattomat, kalliit, vanhat ja uudet kirkkorakennukset. Pihoissa ja pilaristoissa juhlahelyn kirjava ja markkinamainen humu. Tuossa seisoo härkiä ja vasikkoja pitkissä jonoissa, tuossa täysinäinen lammaskarsina, tuossa lintuja häkeissään, tuossa viinirypäleitä rattaillaan. Tuossa vaihdetaan sileällä rahapöydällä keisarin rahaa kirkkorahaksi. "Tänne rahoinesi ja varoinesi, kansa! Tuo tänne hikesi hedelmät! Tänne, tänne vaan!… Noin!… Nyt on Jumala tyydytetty, nyt julistaa hän sinut oikeamieliseksi ja sovitetuksi."
Kansa raukka! Millainen Jumala sinulla on! Kahdenkertaisesti riistävät pappisi sinut köyhäksi: he ottavat sinulta jokapäiväisen leipäsi; ja he paaduttavat sydämesi rinnassasi, niin ett'et sinä näe, mikä on totuus.
Hän sieltä pohjoisesta, hän tuntee Jumalan toisella tapaa: Hänen Jumalansa ei tahdo käsiä, jotka ovat kukkurallaan rahaa, vaan hän tahtoo sydämiä, jotka ovat kukkurallaan rohkeutta ja puhtautta, ja veljesmieltä. Ei hän tahdo kirkkoja ja juhlia, ja pappien laumoja; vaan hän tahtoo, että oikeus ja oikeamielisyys vallitsee maassa.
Sankari, Vapahtaja, seisoo keskellä kirkon esipihaa, ja kohottaa kirkkaan äänensä. Rahapöytä lentää maahan. Kaupustelevat naiset alkavat kirkua. Lampaat juoksevat, lintuhäkit kaatuvat. Kirkonvartiat juoksevat hätäyneinä pakoon hänen ylevää ilmestystään, kuin säihkyvän miekan edestä. "Näin sanon minä teille Jumalan nimessä: Minun huoneeni on oleva rukoushuone. Te kansan murhaajat! Rosvot ja ryöstäjät! Onko tämä teidän luolanne?"
Kaupungin valtaa jäykistynyt säikähdys. Kamala oli tuo teko. Pelokkaat pakenevat; he kuulevat jo sotamiesten tanakat jykeät askelet. Joukot kotiseudulta ja muu kansa riemuitsee. Papit seisovat voimattomina, mutta mielissään leimuva viha, joukoissa ovilla. Vakavat ja hurskaat seisovat huulet tiukasti yhteenpuristettuina, ja syvät silmänsä luotuina häneen: "Tuo merkitsee kuolemaasi, sinä uljain ja puhtain".