Silloin huusi pieni Piet Boje kirkkaalla selkeällä äänellään: "Ja minä olen omistanut sen."
"Tuhat tulimmaista!" huudahti Pe Ontjes, kiskoi paidan ja housut yltään ja astui veteen. Suuri Tams oli myöskin jo paitasillaan.
"Oh", sanoi Kai Jans, "älä mene, Pe Ontjes! Saarihan on Freestedtin puolella."
"Tule mukaan", sanoi Pe Ontjes.
"Minä en voi. Virta on liika vahva."
Piet Boje seisoi sääret leveänään paalun vierellä ja puhui jotain sisarelleen: hän kehoitti kai häntä lähtemään pois. Mutta tyttö jäi hänen rinnalleen.
Molemmat isot pojat uivat yli, tulivat maihin ja hyökkäsivät noita kahta kohden. Kai Jans näki kuinka Piet Boje otti kouransa täyteen mutaa ja heitti läheneviä alastomia poikia vastaan, ja kuinka suuri Tamskin sieppasi mutaa ja heitti ja osui pienen tytön päähän ja korvaan… Heitto oli niin raju, että tyttö taipui taaksepäin.
Silloin kirkaisi hän kovaan, ja huusi toiselle puolelle: "Pe Ontjes, hyvä Pe Ontjes, tule minua vastaan!" ja syöksyi pukimineen päivineen veteen ja alkoi uida.
Pe Ontjes oli kääntynyt ympäri, ikäänkuin joku olisi kovaan tarttunut häneen ja kääntänyt hänet. Sielunsa läpi lensi kuumana ajatus… jotakin kuin: 'tuo armas ihmeellinen poika', ja hän heittäysi veteen ja ui Kaita vastaan, niinkuin tapansa oli uida: silmät selkosen selällään ja yhtäpäätä syleksien ja pyrskähdellen. Keskellä virtaa kääntyi hän ja ui viistoon Kai Jansin edessä, niin että hän suojeli häntä pahimmalta painolta. Kai hengitti raskaasti ja uida ponnisteli uljaasti, silmäkulmat rypyssä ja suu tiukasti sulettuna, ja saapui onnellisesti toiselle rannalle.
Suuri Tams oli tarttunut pientä Piet Bojea rinnuksesta ja ravisteli häntä kovakouraisesti. Lapsi katseli häneen sanatonna ja uhmamielisenä, ikäänkuin tahtoisi hän sanoa: Puolustaahan en minä voi itseäni tässä, mutta sen voin näyttää, etten pelkää.