Jan Friech oli yritellyt ruuvata irti auranterää, mutta tarvitsi välttämättä toista ruuvinavainta ja tuli taaskin ohi ikkunaan: "No, nyt istua kyköttää Karl Martenskin siellä… verkkoineen… ei hänkään mitään saa… on liika tuhma!… Onpas se ilma ihmeen lämmin. Ankeriaatkos livahtelevat siellä nyt!"
"Oh", sanoi Scheinhold. "No, lähtekää nyt, mestari, pyydystämään ankerioita."
Jan Friech käännähti ympäri ja sanoi halveksivasti: "Luuletko sinä, ett'en tiedä, mitä kello on lyönyt? Sinä haluat paksun Büttin luokse juopottelemaan!"
Kai Jans aikoi hypähtää ylös ja juosta noutamaan Pe Ontjesta, mutta pelkäsi, että hän tulisi takaisin liika myöhään ja jäi seisomaan ja katseli liikkumattomin säikähtänein silmin Scheinholdia. Hän tunsi hänet lapsuudestaan asti ja piti hänestä. "Minäkö Büttin luokse?" sanoi Scheinhold, "e-henpäs!" Hän istui hetken hiljaa. Sitte kyyristyi hän taas kokoon ja murtui itseensä ja sanoi valittaen: "Kun ei omatuntoni vaan olisi noin arka… mutta tuosta en selkeä. En tahdo, että minusta sanotaan, että minä olen petturi."
Jan Friech astui ikkunaan äärestä ja sanoi: "Katsonpas sentään, onko verkkoni kunnossa", ja meni ulos pihalle.
"Kuulehan", sanoi Scheinhold takertuvalla äänellä… "tuota… työtä en kumminkaan voi tänään tehdä… Käväisenpä pikimmältään satulamaakarilla katsomassa, joko hän on korjannut minun vatsahihnani!"
"Kuule", sanoi Kai Jans ja tarttui häntä käsivarteen ja loi rukoilevasti silmänsä häneen: "Minä pyydän sinua, älä mene vaan Büttille?"
"Tokiinsa", sanoi hän, "kuinka semmoista luuletkaan? Mutta minun pitää satulamaakarille, ymmärräthän sen!… Ja luuletko sinä, että sitä viitsii tehdä työtä, kun on niin laiska mestari?
"Ja luuletko sinä", sanoi Jan Friech, ikkunan läpi, "että sitä viitsii ihminen tehdä työtä kun on hänellä noin juoppo kisälli kuin sinä?… Vesi on aivan sopivan korkealla nyt, ei liian korkea, eikä liian matala. Minä lähden satamaan."
"Huh… tuota vettä!" sanoi Scheinhold ja ravisteli itseään. "Tuota vettä, vettä!" Ja kohotti tutisevan kätensä, sormet käppyrässä, ikäänkuin pitäisi hän siinä pikaria, ja nauroi onnellisesti.