Tyttö astui levollisin kasvoin lähemmäksi ja katsahti piirustukseen. Pe Ontjes katseli sillä välin hänen vartaloaan ja heräsi hänessä hämärä tunto: kas tuopa on kaunis voimakas tyttö, sulaa voimaa ja terveyttä ja puhtautta. Se oli tunne kuin joskus, kun on vaeltanut pitkät matkat ja kulkenut tuhansien rakennusten ohitse, jotka kaikki kohta nähtyään unohti, yht'äkkiä tapaa tiellään yhden niin kodikkaan ja kauniin, jossain hiljaisen viherjöitsevän puutarhan keskellä, menee senkin ohitse, mutta jää mieleen omituinen hiljainen kaunis muisto siitä.
"Se esittää Hilligenlein satamavirtaa", sanoi hän.
"Mitä tarkoittaa tuo piirustus?" kysyi Anna Boje.
"Se on eräs vanha ajatus minulla'…"
"Jo viisikymmentä vuotta vai ollut päässäsi" sanoi tyttö.
"Mitä sinä loruilet?" sanoi hän, "viisikymmentä vuotta?"
"Ah", vastasi tyttö väliäpitämättömästi, "tehän puhutte aivan kuin olisitte jo viidenkymmenen".
Nyt muuttui Pe Ontjes Lau taaskin jäykäksi ja vastasi kylmästi: "Olen tehnyt tässä suunnitelman, kuinka voisi suorentaa satamavirtaa, niin että ravustajilla olisi suorempi matka pyydyspaikoilleen ja että jahdit voisivat joka aika vuorokautta laskea sisään ja ulos satamasta, käyn tänään esittämässä suunnitelmaani pormestarilla."
"Vai siten!" vastasi tyttö ja katsahti taaskin ohimennen piirustukseen.
"Koska matkustatte taas?"
"Huomenna… Menen perämiehenä Goodefroo'lla Samoaan. Olen kolme vuotta jo purjehtinut perämiehenä."