Rieke Thomson kaasi kahvia. Hule Beiderward astui taaskin sisään ja meni tapansa mukaan seisomaan ikkunan ääreen eikä virkannut sanaakaan.
"Juo nyt ja jatka kertomustasi!"
"Seuraavana päivänä saapui prinssi ja istui illalla Suse Dusenschönin rinnalla ja oli hieno ja kohtelias. Joka kerta kun Suse nauroi hänen puheilleen, kumartui hän ja loi silmänsä syvänvakavasti häneen; joka kerta kun Duse tuli vakavaksi ja hiljaiseksi, nauroi hän ja tarjosi viiniä. Kun noustiin pöydästä, otti hän häntä kädestä ja kuiskasi hänelle jotakin. Sisaret luulivat, että hän lausui jonkun kohteliaisuuden, hän olikin sanonut vakavan, painavan sanan.
"Kun sitte kaikki talossa olivat menneet levolle, hiipi Suse salaa huonesta ja meni alas. Seuraavana aamuna tapasi vanhin sisar hänet lehtimajassa istumassa, kädet lujasti puristettuina sylissään ja tuijottaen eteensä maahan. Prinssi matkusti pois.
"Hän odotteli kai, että tulisi kirje tai joku sanakin, mutta mitään ei kuulunut. Silloin kehoitti hän molempia nuorempia siskojaan, että he nousisivat vastarintaan isäänsä vastaan, ja menisivät yksinkertaisiin porvarillisiin naimisiin. Sitte matkusti hän salaa Hampuriin ja asettui asumaan erääseen vaatimattomaan perheeseen, sai niukan toimeentulon neulomisesta ja synnytti tyttären. Kahdeksan yhdeksän vuotta eli hän sitte vielä samassa perheessä; toiset sanovat: hiljaa ja itsekseen ja onnellisena pikku tytöstään; toiset taas, että toisinaan kävi häntä tervehtimässä upseereita. Sitte kuoli hän, nuorena vielä.
"Hänen kymmenvuotias tyttärensä lähetettiin silloin ensin Hilligenleihin. Mutta siellä oli pormestari Dusenschön jo kuollut. Silloin lähetettiin lapsi noiden viiden siskon luo; nämä olivat asettuneet erääseen aateliseen luostariin Itäholsteinissa, nypläilivät pitsejä, olivat kovasti kauhuissaan sisarensa lapsesta etsivät lohdutusta papin luona ja lähettivät lapsen takaisin Hilligenleihin. Täällä kasvoi tämä yksinkertaisten ihmisten luona ja tuli hyvin omituiseksi luonteeltaan. Toisinaan oli hän kovin ylpeä ja itseensä sulkeunut, mutta samassa saattoi hän muuttua huiman vallattomaksi ja kevytmieliseksi. Kun hän oli kahdenkymmenen, oli hän ennättänyt yhtä pitkälle kuin äitinsä. Hänen tyttärensä sai taaskin aviottoman lapsen. Se oli minun äitini; enkä minäkään ole joutunut naimisiin."
Pieni uninen Rauh liikahti, kun kertomus oli loppunut. Samassa narahti ovi pikaisesti ja kireään. Rieke Thomsen kääntyi raskaasti tuolillaan: "Haluaako Liese mitään?"
"Ei", vastasi pieni Rauh, "hän lepää ihan hiljaa ja on keltainen kuin vaha."
Silloin tuki Rieke Thomsen molemmat kätensä avaran tuolinsa nojaa vastaan ja ponnistausi verkalleen seisomaan ja lähti varovaisesti kapuamaan ylös kammariin, tukien kättään ovenpielusta vastaan. Stiena Dusenschön jäi istumaan pöydän ääreen ja huojutti hiljaa päätään edestakaisin ja hymyili suloisesti ja kuunteli juhlallista soittoa itsessään, helmiripsut heläjöivät hiljaa ja myssynnauhat heiluilivat verkkaan ja kauniisti. Siten istui hän ja näki ihmeitä mielessään ja ajatteli: "Aatelismies hän on. Aivan varmaan joku aatelismies!" Hule Beiderward seisoi ikkunan ääressä ja tuijotti ulos yöhön ja myrskyyn.
Hetken perästä palasi Rieke Thomsen takaisin portaita, lapsi sylissään, istuutui syvään hengähtäen taaskin pöydän ääreen, heittäysi raskaasti isoon tuoliinsa ja sanoi takertuneella äänellä: "Liese Dusenschön on kuollut."