Nyt olivat he olleet kahdeksan päivää matkalla, ja tiesivät, että olivat tehneet suuren tuhmuuden.
Kapteeniukko oli kaiket päivät humalassa. Perämies oli vetelys, räätäli olisi hänestä pitänyt tulla eikä merimies. Kokki, eräs vanhanpuoleinen juoppo mies, oli jo kauemmin palvellut Klaralla, ja oli aikojen kuluessa saanut täyden sananvallan laivalla. Kaksitoistamiehinen miehistö oli kahdeksan päivää sitten haalittu kokoon Hongkongissa ja Macaossa ja oli varsin sekalaista seurakuntaa: eräs hampurilainen, kokonaan hunningolle joutunut juopporatti, muuan pitkä kalpea ranskalainen, pari etelä-itävaltalaista ja yksi hollantilainen, kolme italialaista ja kaksi belgialaista, eräs lyhyt, hupainen ja iloinen tanskalainen, eräs likainen ontuva telakkatyömies Gadeshead'ista, kaikki aivan nuoria ja kokemattomia, ja kaikki enemmän tai vähemmän juoppoja. Yksikään ei ollut vielä yli kahdenkymmenen kahden.
Entä laiva? Mitäpä kauniista ulkonäöstä, jos joka vahdissa saa seistä tunnin solkkuisen ja rämisevän pumpun ääressä, ja jos purjekangas ja köydet ja rautavanteet ovat mädänneet ja ruostuneet?
Nyt oli myrsky riistänyt heiltä koko etukajuutin, koijuineen ja kapiisineen, kistuineen ja pusseineen.
He seisoivat hajallasäärin pahasti heittelevän laivan rasvaisella liukkaalla kannella, useimmat juovuksissa, kaikki likomärkinä, nälkäisinä ja palellen, muutamat selvittelivät köysiä, jotka kirpoilivat kiinnityspaaluistaan, toiset paikkailivat kurjia vanhoja purjeita, toiset korjailivat porrasta. Kaikki kiroilivat ja puhuivat onnettomuudesta.
Piet Boje istui synkin umpimielisin kasvoin puolittain hautauneena purjepinkan alla. Kai Jans seisoi liian valvomisen ja ponnistusten uuvuttamana, ja laitteli kuntoon erästä yläpurjeen laskunuoraa, hänen teräviksi käyneillä kasvoillaan oli kärsivä ilme. Jos jompikumpi katsoi ylös, katsoi hän ohi toisen ulos ilmaan. Niin häpesivät he kumpikin omaa tuhmuuttaan.
Silloin alkoivat toiset ilkkua ja härnätä Piet Bojea: "Kuulehan, Hilligenlein mies? Miksi olet niin ahkera? Ja miksi hiiviskelet siten kapteeni-ukon ja perämiehen lähistöllä? Ja miksi makaat tämmöisessä kylmässä kannella, vaikka sinulla on vapaa-vuoro, etkä nuku?"
Hän karaisi mieltään, naurahti ja katsoi ystävällisesti ympärilleen. "Olen huolissani teidän puolestanne", vastasi hän. "Siksi olen varuillani, päivät ja yöt".
Mutta toiset sanoivat: "Sinuun emme luota. Emmepä vainkaan. Tiedä se".
"Kettu hän on", arvelivat muutamat.