He lukivat jokainen itsekseen kirjeen ainakin kolmeen kertaan ja puhuivat kaikesta siinä, ja istuivat tuon tuostakin hiljaa ja vaipuivat mietteisiinsä. Silloin tuli Hett sisään ja meni makuulle. Sitte menivät Anna ja Heinkekin levolle; Anna tapansa mukaan ynseänä ja hyvää yötä sanomatta; Heinke tyyneenä ja tasaisen ystävällisenä.
Helle Boje istui vielä hetken koneensa ääressä. Yksitoikkoisesti ja alakuloisesti kuului sen iänikuinen naksutus tuossa pienessä matalassa huoneessa. Sitte meni hän makuuhuoneeseen. Hän astui lastensa vuoteitten ääreen, ja kumartui katsomaan heitä kasvoihin, ensiksi Hettiä, ja näki lampun puolhämärässä valossa nuorimman lapsensa kauniisiin kasvoihin, ja huomasi niiden raskaan aistillisen ilmeen; sitte kumartui hän Heinken kasvojen yli ja näki nuo tyyneet selkeät kasvot, joilla oli tuo vapaa ilme voimakaspiirteisen kauniin suun ympärillä, ja katseli siinä kauan ajatuksiinsa vaipuneena. Sitte meni hän siihen huoneeseen, jossa Anna nukkui ja katsoi häntäkin ja näki, ett'ei enää ollut etäällä aika, jolloin hän oli oleva täysi nainen. Voimakas kuumaverinen nainen. Samallainen kuin hän itse.
Hän palasi takaisin toiseen kammariin ja istahti oman vuoteensa reunalle, ja muisteli, mitä he usein olivat miehensä kanssa puhuneet lapsistaan: "Ell'ei lapsiamme kohtaa se onni, että he tarpeeksi aikaiseen joutuvat hyviin käsiin, on elämä tuleva heille vaikeaksi." Hän liitti kätensä ristiin ja alkoi kuumasti rukoilla lastensa puolesta. Hiljalleen, kun hänen rukouksensa laimeni, ja hän vielä istui samassa asennossa, johtuivat hänen ajatuksensa, nyt rauhottuneempina ja keveentyneinä, hänen sankariinsa, tuohon uljaaseen tuolla kaukana kaukana avarassa maailmassa: minkä näköinen hän nyt mahtoi olla, ja millä uudella laivalla hän nyt mahtoi kulkea. Ja johtui vähä vähältä uniin ja uneksumisiin ja näki unissa hänen laivansa, komean sorjan laivan, jolla oli kaksi mastoa, jotka omituisesti kallistuivat keulaa kohden. Mutta sitä laivaa viskeli ankara merenkäynti edes ja takaisin, se viskeli sitä ihan selittämättömästi, kuin mielettömin lapsenkäsin; ja oli hänestä, ikäänkuin olisi koko laivan kansi ruhjottuna ja murskana, ja hän ajatteli: tuo ei ole mikään 'pyhä maa'. Sitte oli hän yhtäkkiä seisovinaan meren rannalla, suuressa tuskassa ja katselevinaan laivaa kohden, ja näki sen niin selvästi edessään. Kuinka ilmielävän selvästi hän sen näkikään. Tuossa… ajoi se myrskyn mukana, se nojahteli ja kallistui ja hypähteli vuoren korkuisten aaltojen mylläkässä.
YHDEKSÄS LUKU.
Klara, hampurilainen kahvelikuunari ajelehti velton tuulen sysimänä vuorenkorkuisen mainingin keskellä Etelä-Kiinaan merellä. He olivat töintuskin suoriuneet kahdeksanpäiväisestä myrskystä, puolen partaasta ja koko etukannen oli meri riistänyt mukanaan, lisäksi isopurjeen.
Olivatpa he osuneet koloon.
Kun he neljätoista päivää sitten olivat käydä retostelleet Hongkongin rantakatua, oli Klara levännyt virralla, pitkänä ja solakkana, mastot komeasti etukenossa. Piet Boje, joka syövytti silmäänsä jokaisen laivan joka piirteen, tuijotti kuunaria kohden, ja odotteli venhettä, joka läheni maita kohden ja kysyi hoikkarakenteiselta, saamattoman näköiseltä mieheltä, joka istui venheessä, laivan nimeä ja minne sen oli matka.
"Sillä on tee- ja matoslasti Havre'en", vastasi tämä. "Meillä on vielä sijaa kahdelle miehelle. Minä olen perämies".
He kyselivät vielä yhtä ja toista, sillävälin kun Piet yhä pitkin nälkäisin silmäyksin tarkasteli harmaata kuunaria tuolla ulkona. Sitte vetäytyivät he vähän syrjään ja neuvottelivat keskenään. He olisivat mieluummin menneet yli Amerikaan, San Fransisco'on tai Vancouveriin, jollakin noista komeista nelimastoista puukuunareista, jotka ovat niin lujarakenteiset ja uudet ja joilla saa paraimmat palkat maailmassa. Mutta olihan se lopulta yhden tekevää, minne lähti, ja tämä kuunari tässä… se oli kieltämättä soreannäköinen alus.
Silloin sanoivat he säännönmukaisessa järjestyksessä itsensä irti palveluksestaan entisellä kelpo laivallaan, tekivät sen sentään omituisesti levottomin omintunnoin, ja hiipivät pois, ikäänkuin olisivat huonoilla teillä ja tahtoisivat karttaa ihmisten silmiä.