Silloin läheni hän paria kolmea merimiestä, jotka kävivät rantalaiturilla, ja kyseli heiltä, mutta ei saanut halumiansa tietoja ja kulki tarkaten ympärilleen edelleen. Silloin tulee sattumalta häntä vastaan nuorennuori merimies, avaroissa purjekangashousuissa ja yllään hampurilainen paita, pienenläntä, terve ja vaaleanverevä mies, rivakkakäyntinen ja vilkassilmäinen. Tämä ja Piet Boje katsahtivat toisiinsa ja huomasivat toistensa kasvoista, että olivat maanmiehiä.
"Minä palvelen eräällä hampurilaisella fregatilla… näetkö tuolla!… Goodefroo… sillä oli lastina kappaletavaraa Hampurista tänne… huomenna lähdemme painolastissa Tyvenellä valtamerelle… meillä on vielä sijaa kahdelle miehelle."
"Vai niin!" sanoi Piet ja heitti pitkän kaipaavan katseen kolmimastolaivaa kohden, joka uljaana ja tyvenenä lepäsi avaralla reitillä.
"Ja mikä on nimesi?"
"Olen Hans Jessen Brunsbüttelistä."
"Mitä sanotkaan? Apteekarin poika sieltä?… Minä olen Piet Boje Hilligenleistä, ja siellä on laivassamme vielä eräs toinen hilligenleiläinen: Kai Jans… Onko laivanne kelpo laiva?"
"No erinomainen! Olemme kaikki Blankenesesta ja Glückstadtista ja sieltä ympäriltä."
Hilligenleiläinen katsahti eteensä.
"Luulenpa", sanoi Hans Jessen, "kun perämies saa kuulla, että olette
Hilligenleistä, niin tekee hän jotakin puolestanne ja ottaa teidät".
"Katsos tuonne!" sanoi Piet Boje ja osoitti kädellään Klaraa kohden.
"Siellä palvelemme nyt. Ja voit sanoa perämiehelle: siellä on kaksi
Hilligenlein poikaa liassa ja loassa. Jos hän tahtoo, voi hän noutaa
meidät tänään illalla kello kymmenen."