Brunsbütteliläinen lupasi kaiken ja lähti.
Kapteeni tuli hoiperrellen, silmät suurina ja lasisina; hänen takanaan seurasi kokonainen kistullinen pulloja. Sitte sousivat he takaisin laivalle. Piet otti italialaiselta kistun ja kantoi sen kapteenin jälissä kajuuttaan.
"Onkohan se hyvää lajia ainetta, kapteeni?"
Kapteeni löi hämillään ja käheästi nauraen pullon tutisevalla kädellään niin lujasti pöydän laitaa vastaan, että sen kaula katkesi, ja täytti lasin ja tarjosi hänelle.
"Onneks' olkoon!" sanoi Piet ja antoi lasin taaskin takaisin, ja katsoi häneen silmillä, jotka puhuivat: "Juo, juo pois vaan… Viettäkää hauskaa iltaa vaan, kapteeni… olemmehan täällä hyvissä turvissa ja minä vastaan kaikesta".
Vasenlaitavahti meni makuulle, oikealaitavahti istui keskilännellä ja joi. Piet asteli edestakaisin peräkannella. Kai Jans, joka vielä tahtoi jäädä hänen luokseen, istahti portaille ja nukahti. Piet ei ollut maininnut sanaakaan asiasta hänelle.
Hetken perästä — oli jo pimeä — meni hän taaskin kapteenin kojuun ja tapasi hänet nukkumassa. Sitte etsi hän esiin avaimet ja otti omat ja Kai Jansin paperit ja kaksikymmentä parasta laivaluonnosta, pisti ne suureen pussiin ja sijoitti pussin kajuutan nurkkaan. Sitte otti hän viisi pulloa geneveläistä, meni keskilaivalle ja sanoi, nauraen ovelasti ja kutkutellen kädellään korvaansa: "Ssh… täss' on viisi teille. Parasta lajia! Hiljaa… ett'ei ukko huomaa mitään".
Silloin rupesivat toiset vaiti ollen juomaan ja nukahtivat pian. Kai
Janskin nukkui.
Pian senjälkeen kuuli hän hiljaista airojen loisketta ja matalan kutsun.
Hän sierasi säkkinsä alas venheeseen, meni Kai Jansin luo ja tyrkkäsi häntä olkapäähän. Tämä nousi sanaa sanomatta ylös, ikäänkuin olisi hän odottanut tällaista herätystä, ja lähti silmät puol'ummessa hänen jälissään. Siten seurasi hän aina kaikessa ulkonaisessa selvä- ja kirkaspäistä opettajan poikaa.