"Ah!" sanoi Rieke ärtyisästi. "Älä siitä nyt aina! Minä sanon, jos hänen isänsä kirjoittaa tuollaisia postikortteja ja hänen äitinsä on Dusenschön, niin tulee hänestä jotain ja sillä hyvä! Voimmehan tiedustella korteistakin, Stiena. Herran nimeen, Stiena! Mitä kaikkea saakaan ihminen kokea!… Ne ovat tuolla ylipöydällä."
"Oo jaa!" sanoi Stiena ja nousi vilkkaasti ylös, myssyn nauhat heilahtelivat ja helmiripsut laineilivat. "Kysyhän vaan korteista; Herran tähden, mitä mahtanevatkaan ne sanoa!…"
* * * * *
Seuraavana aamuna istui Rieke Thomsen taaskin avarassa nojatuolissaan jalat lämmittimellä, joka kärysi hiukan, katseli tiukkaan satamapäällikkö Laun asuntoa kohden, ja odotti, että nyt vihdoinkin tulisi sieltä kutsu. Ja istui ja odotteli neljä päivää ja näki joka päivä luonaan parisenkymmentä vierasta, vanhoja ja nuorempia naisia, jotka kaikki joivat kahvia hänen luonaan, ja valitteli heille yksinäisyyttään, ja rupesi jo kantamaan salaista kaunaa koko lasta kohtaan. Viidennen päivän aamulla, kun hän juuri oli ennättänyt taaskin istuutua valtaistuimelleen, tuli satamapäällikkö Lau tien poikki, kiskasi jykeällä kourallaan erään ikkunan auki, niin että haka lensi irralleen, ja sanoi rattoisaan tyveneen tapaansa: "Viime yönä tuli poika."
Rieke oikaisihe suoraksi kuin tikku, loi tuikeasti pyöreät silmänsä häneen ja sanoi: "Miksei minua noudettu?"
"Niin tuota…" arveli Lau, "poika tuumi ett'ei ollut tarpeen, hän tulisi omin neuvoin toimeen. Ja tässä", lisäsi hän, "ovat sinun viisitoista groscheniasi." Ja hän laski kätilöpalkkion ikkunalaudalle.
"Siitä pojasta ei tule mitään maailmassa" sanoi Rieke, "sen sanon sinulle, jonninjoutava hänestä tulee".
Kookas satamapäällikkö naurahti vaaleaan partaansa ja lähti.
Silloin muisti Rieke Thomsen että Stiena Dusenschönin viisitoista groschenia vielä olivat maksamatta ja odotti, kunnes Stiena kerran taas pistäyisi kahville hänen luokseen, ja sanoi: "Kuulehan… ne viisitoista groschenia."
Stiena Dusenschön kääntyi hiukan, ja teki tämän liikkeensä näköjään ikäänkuin jonkun ihmeenihanan, juhlallisen sävelen mukaan ja sanoi happamen makeasti: "Minähän kerroin sinulle niin kauniin tarinan, sill'aikaa kun Liese kuoli: rahoja et saa… Katsos, minä olen teettänyt itselleni uudet ripsut ja ostanut parin uusia myssynnauhoja."