"Hän ei palaa enää."
"Kettinki on lyönyt hänet."
"Hän on liika nuori."
Perämies Lau luo pikaisen katseen Torril Torrilseniin: "Sinulla on päällikkyys Goodefroolla"… hiipii portaita alas… kuinka kummallisesti se pukee tuota voimakasta miestä… Hän menee kuohuvan sihisevän veden keskitse häntä vastaan.
Silloin ilmestyy Piet Boje ponnahtaen laidan suojaan… Puolitiessä kohtaavat he toisensa ja palaavat toisten luo.
Seitsemän päivää kesti rajuilma. Seitsemän päivää saivat he taistella, eivät saaneet riisuutua ja surivat danzigilaista. Ainoatakaan kompasanaa ei niinä päivinä laskettu laivalla. Kahdeksas päivä koitti ystävällisenä ja aurinkoisena; raikas kaakkoistuuli lykki heitä valtamerellä, etäisiä ihania saaria kohden. Silloin sulkivat he danzigilaisen kistun, sitoivat sen köysillä ja sijoittivat sen varastokoijuun, unohtivat myrskyn, kuoleman ja vaivat ja reipastuivat taas.
Kai Jans ja Piet olivat nyt kestäneet tulikasteensa, ja olivat nyt täysiarvoiset toisten rinnalla. Mutta Kai Jans oli työhön kykenemätön.
Kapteeni oli sijoittanut paikoilleen peukalon ja etusormen sijoiltaan joutuneet jänteet, oli voidellut koko haavan salvalla ja sitonut sen taitavasti. Enempää ei hänkään siihen ymmärtänyt. Nyt käveli Kai edestakaisin kannella, oli kalpea tuskasta ja huolesta, että hän nyt oli rampa ja sai täten toimetonna kuleksia ympäri. Vasemmalla kädellään autti hän siinä, missä taisi.
Kolmantena päivänä ei Pe Ontjes enää sietänyt nähdä sitä, vaan sanoi
Pietille: "Mitä pitää meidän tehdä hänen kanssaan?"
"Eikö perämiehellä ole antaa mitään luettavaa hänelle? Siten saisi hän muuta ajateltavaa."