"Kun olemme näin kahdenkesken", sanoi Pe Ontjes… "niin voimmehan sinutellakin toisiamme".
"Kuten tahdot", vastasi Piet kopeasti.
"Millaisista kirjoista pitää hän sitte? Meritieteellisistäkö?"
"Ei niistä hänelle."
"Eikö niistä? Tahtoo sanoa: hän ei ole mikään merimies."
"Sitä hän ei olekkaan."
"Vai niin… vai siten!…" sanoi Pe Ontjes, "… vai siten. Se muuttaa asian."
"Mieluimmin", sanoi Piet, "lukee hän semmoisia kirjoja, joita luetaan kouluissa. Poikana luki hän muutaman käsiinsä sattuneen ranskan kieliopin vallan säpäleiksi. On hänkin ihminen lajiaan… ei näe sitä, mitä ympärillä liikkuu ja tapahtuu… näkee sen sijaan kaikki taivaan ihmeet ja kummat. Siten minä hänet arvostelen."
Pe Ontjes katseli ajatuksissaan aurinkoiselle merelle ja virkkoi noin puolin itsekseen: "Niin… semmoinen on hän… ja siinä tapauksessa on vallan hullua, että hän on ruvennut merimieheksi."
"Niin", sanoi Piet, "sitä se on… Onpa niitä monta meikäläistä semmoista, niillä pitäisi olla oma ruhtinaskuntansa, mutta mistä otti."