Nyt käyskelivät he matalain omenapuiden varjossa kapeita käytäviä edes ja takaisin, ja tyttö alkoi: "Sinähän et silloin muinoin tahtonut minun kanssani lastenjuhlalle, muistatko vielä?"
"Jos isoisäsi olisi sanonut: 'lähde sinä Lisbethin kanssa', niin olisin mielelläni lähtenyt kanssasi. Mutta en uskaltanut itse sanoa sinulle sitä." Hän veti henkeään syvästi, kun hän oli saanut sanotuksi tämän, ja katsahti sitte odottavasti häneen. "Kuule, sanohan, jos nyt olisivat tanssit, tanssisitko sitte minun kanssani?"
"Paikalla. Alusta alkaen loppuun asti." Hän katsahti tyttöön. Hänen silmissään loisti koko hänen vilpitön ihastuksensa.
"Niin vai!" tuumi tyttö. "Mutta sanonko minäkin jotain sinulle?…
Nyt en minä taas tanssisi sinun kanssasi."
Jörn antoi päänsä painua ja tuli hiljaiseksi. Hänestä tuntui niin luonnolliselta, ettei hän tahtonut tanssia hänen kanssaan.
Silloin muuttui tyttö taas kuin huhtikuun-ilma, puhkesi nauramaan ja sanoi miellytteliäästi: "Enhän minä sitä niin vakavasti tarkoita, kuules sinä. Luulenpa, että sittenkin tanssisin kanssasi. Mutta sinun täytyisi ottaa minusta niin, kuin ne kaupungissakin, ymmärrätkö, siten kohteliaasti ja keveästi… Mutta nyt sinun pitää lähteä takaisin jo. Minä tulen saattaman sinua raitaan asti, siellä sanomme hyvästit. Mutta tule sunnuntaina taaskin, istun tässä puulla ja odotan sinua."
Kun Jörn saapui raidan luokse, jättivät he hyvästit ja erosivat.
Niin kohtasi Jörn pienen leikkitoverinsa taas. Hänen ystävällisellä avullaan näytti Jörn Uhlissa kehitys lapsesta nuorukaiseksi tapahtuvan luonnollisimmin ja armaimmin. Näytti kuin tulisi elämänsä, ainakin rakkauteen nähden, kulkemaan suoraa latua.
Elleipä vaan olisi kahdeksaa päivää myöhemmin sattunut se sannanajo!
Ellei sitä sannanajoa olisi sattunut, olisi Jörn Uhl päiviensä päätteessä saattanut kysyä: "Nuoruuden synti? Mitä semmoinen on? Olen nuoruudessani oppinut tuntemaan työtä ja vaivaa, en syntiä." Ei olisi hänen koskaan, kuten Jasper Kreyn ja kaikkien muittenkin, tarvinnut rutistaa otsaansa ryppyyn, kun muisteli sattunutta nuoruuden hairahdusta. Mutta, ikäänkuin täytyisi ihan aina käydä niin ja ikäänkuin täytyisi kaikkien, parhaimpienkin saada lokaa saappaihinsa ja tahroja takkiinsa, niinpä sattui tämäkin sannanajo, ja koko tuo eheä virheettömyys sai pahan repeämän.