Tyttö puhui nytkin lempeästi hänelle kuin edellisenäkin iltana, katsahti usein häneen ja nyökäytti päätään: "Onpa oikein mieleen minulle, että sinä vielä tulet metsään asti kanssani, ja että niin kauan vielä saan sinua katsella… Sinusta tulee kaunis ja kunnollinen mies, Jörn, sen saat nähdä. Älä sinä pelkää, että sinä joudut samoille huonoille teille kuin veljesi."
"Sinulla on niin varmapiirtoiset huulet ja syvät totiset silmät, ja norja ja vahva olet sinä nyt jo. Kun katselen sinua, näytät sinä minusta aina täydeltä mieheltä jo. Onpa vahinko: olisit sinä viittä vuotta vanhempi, silloin sanoisin: Tule mukaan; mutta nyt ei se käy päinsä. Sillä jos nyt lähtisit mukanani ja sitte jälkeenpäin tulisit miesikään ja saisit miehen ajatukset, silloin voisi minulla olla ainoastaan jotain äidillistä kohtaasi ja sinusta tuntuisi epämukavalta olla minun kanssani. Voisitpa ehkä ajatella tähänkin tapaan silloin: Olipas se viekas silloin Ringelshörnillä, kun otti minut mukaansa, se tahtoi mahdollisimman kauaksi saada nuoren miehen itselleen. Molemmat mahdollisuudet olisivat yhtä kamalat. Mutta tätä et sinä nyt vielä käsitä; tulevaisuudessa tulet sentään huomaamaan sen, sillä sinä pidät minusta ja tiedät, että minä puhun totta."
Aulanko lepäsi vielä tummana hämäränharmaan ja valottoman taivaan alla, mutta vähitellen muuttuivat pilvet ikäänkuin etäisten salaisten tulien maalaamina vaaleanpunerviksi. Ja kun he yhä jutellen käyskelivät edelleen puikahti kuin mahtavia kultasia viiruja metsän ylitse, jotka ulottuivat ylös taivaanlaelle saakka. Ja kohta ilmeni auringon tulipunainen kehrä metsäpolun yllä.
"Älä koskaan usko, mitä ihmiset jo puhuvat ja vieläkin tulevat puhumaan minusta. Olen yhtä puhdas kuin sinä. Jos pysyisimme yhdessä, alenisin minä silmissäsi ja muuttuisin halvemmaksi. Mutta jos minä nyt lähden, etkä sinä saa enää kuulla minusta mitään, on sinulle jäävä kaunis muisto minusta, oletpa pitävä minua parempana kuin ansaitsenkaan. Tulen näkymään sinulle kauniimpana ja puhtaampana, ja sinä olet saava ylpeyttä ja rohkaisua siitä, että sinulla jo niin nuorena oli niin hyvä ja ylevä ystävätär."
"Älä luule, että se, mitä olet viime päivinä saanut kokea, on oleva turmioksi sinulle. Emme nyt koskaan kumminkaan saa jäädä viattomiksi. Näyttää kuin ei semmoinen olisi sallittuakaan. Kohtalo ei saa rauhaa ennenkuin se on tehnyt meidät syyllisiksi. Siitä vaan riippuu kaikki, jos sinä lankeemuksestasi huolimattakin säilytät uskosi hyvään etkä hyljää lempeyttä ja uskollisuutta. Olla syyllinen ja väsyä pyrkimästä hyvään, kas siinä on kuolema. Olla syyllinen ja kuitenkin kamppailla hyvän puolesta, se on oikeata ihmiselämää. Sinä olet sisällisesti vahva, sentähden pidän sinusta. Mitä sinä näinä päivinä olet kokenut, se ei ole sinulle sen suuremmaksi pahaksi kun myrsky nuorelle lujalle puulle. Jonkun viikon on myrsky vielä puhaltava ylitsesi, olet tunteva itsesi onnettomaksi ja levottomaksi ja ihmiset tulevat nauramaan sinua. Mutta sitte on kaikki ohitse, ja silloin olet huomaava, että olet varttunut vahvemmaksi ja että seisot lujempana ja näet kauemmaksi."
Niin puheli hän tyyneen varmasti ja asteli reippaana ja ikäänkuin huolettoman hilpeänä hänen rinnallaan. He katselivat toisiinsa käydessään ja tytön hiukset, jotka olivat valkeat kuin Jörninkin, punersivat aamutaivaan rusosta. Jörn mietti, ettei hän enää koskaan saisi elää tällaista hetkeä, niin kipeätä ja niin ihanaa; hänkin nimittäin tunsi nyt, että heidän täytyi erota. Kuunnellessaan hänen varmoja ja vakavia sanojansa, oli hänelle selkeentynyt eron sisällinen arvo ja sisällinen katkera välttämättömyys.
Tyttö osoitti aurinkoon, joka tyyneesti ja tulisesti taisteli suurten, harmaiden ja revenneiden pilvien kanssa. "Näetkö? Tuossa seisoo kuin suuri harmaa talo. Mutta siinä leimuu, tuli liehuu ikkunoista ja ovista. Seppä takoo siellä sisällä, hehkuva rauta makaa leveänä ja paksuna alasimella. Sinun tähtesi ei minun tarvitse olla huolissani. Meitäkin on kai joku onni odottamassa vielä."
"Ja lähde nyt! Lähde ripeästi, ettemme kiusaa toisiamme."
Jörn seisoi värähtelevin huulin hänen edessään ja katseli häntä.
"Ei tämä ole helppoa, sinä! Tule tänne!" Hän suuteli Jörniä sydämellisesti ja tulisesti. "Tule kunnon mieheksi!" Hän katsoi häntä kerran vielä ylhäältä alas. Hänen silmänsä olivat iloisen kirkkaat. "Sinun tähtesi ei minun tarvitse olla huolissani." Sitte lähti hän kevein askelin, ikäänkuin lähtisi hän juhlaan, alas metsäpolkua ja katosi seuraavan pähkinäpensaan taakse.