Väliköllä tuumi hän: kas, siinä nyt on kolme eri mielipidettä. Sitä nyt ei voi järkevä ihminen uskoa todeksi, mitä se siellä kirkossa puhuu. Räätäli-ukon puheissa on ajatusta. Mutta ajatusta on myöskin siinä, mitä Wieten sanoo. Räätäli sanoo: Pidä huolta lähimmäisistä, Jumalan nimeen. Wieten sanoo: Pidä itsestäsi huolta, omaan nimeesi.
Yht'äkkiä pysähtyi hän, mietti hiukan ja palasi takaisin kyökkiin. Wieten istui, selin ovea päin käsimyllyn ääressä, ja teki työtä. "Kuule", sanoi hän, "sinä sanot että räätäli puhuu paljasta hölyn pölyä? Mutta sanoppas sinä, kuinka on itsesi kanssa? Sinä teet työtä turhanpäiten ja yhä turhanpäiten tässä kolkossa talossa, jossa kolme juomaria aivan päättömästi isännöivät, piinaat ja kiusaat itseäsi joka päivä vastahakoisten palvelustyttöjen kanssa?"
Wieten kääntyi nopeasti, ja katsoi häntä suurin silmin. Ensikertaa puhui Jörn hänelle itsenäisesti ajattelevana, eikä hän osannut niin kohta mukautua siihen. "Poika", sanoi hän, "älä päättömiä puhele! Mene töihisi äläkä rupea viisastelemaan."
Silloin lähti Jörn nyyttineen miettivänä ulos.
* * * * *
Hänen ulkonainen elämänsä ei tosiaankaan ollut muuta kuin vaivaa ja työtä. Isänsä sanoi toisinaan: "Hänessä on Thiesseniä liiaksi ja elinijäkseen on hän jäävä veljiensä palkkalaiseksi." Tänään kyntää, huomenna kylvää, ylihuomenna raskasta kotityötä, semmoiset olivat hänen päivänsä. Aamuisin ensimmäisenä ja iltaisin viimeisenä, ihminen jolla ei koskaan ole joutoiltaa ja pyhäpäivää. Hänen silmänsä painuivat kiinni, kohta kun illallinen oli syöty. Silloin lähti hän kohta kammariinsa ja nukkui sikeästi.
Hänestä tuli pitkä ja laiha, astuntansa muuttui paljosta käynnistä raskassavisessa kyntömaassa voimakkaaksi ja raskaanhitaiseksi. Lihaksensa tulivat vahvajänterisiksi. Hänelle ei ollut mikään asia käydä koko päivä levähtämättä vakoa ylös, vakoa alas neljän hevosensa jäljissä, käsi aurankurjella, ja vaikk'ei hän vielä ollut kahdeksaatoista täyttänyt niin mielellään hän nisunkorjuussa otti heinätarikkonsa nenään yhden sijasta kolme lyhdettä. Hänen olkapäänsä tulivat leveiksi, ulkonivat ikäänkuin erikseen rakennettuina syrjään päin, ja kasvonsa ahavoituivat auringossa ja suolaisessa merituulessa. Hänen koko olentoonsa ja sanoihinsa tuli sitä hitaista täsmällisyyttä ja raskaanlaista pätevyyttä, joka on ominaista raskaasti mietiskelevälle luonteelle. Hänen kirkollakäyntinsä kävivät harvemmiksi, mutta joka toinen tai kolmas sunnuntai teki hän sentään suoraselkäisenä ja kasvonsa tyyninä ja vakavina kirkkomatkansa sinisessä hyvästi-istuvassa nutussaan.
Syksyn tapahtumat olivat vaikuttaneet elähyttävästi häneen. Vuosikausia oli hänellä jo ollut tämäntapainen ajatuskanta: Kaikki autuus on siinä vaan, että on noin nenäänsä myöten ahkera aina, ja raitis ja säästäväinen kuolemaan saakka. Mutta keskustelu pyhimyksen kanssa, ja sitä seurannut uusi mietiskeleminen ja vertaileminen vaikutti, että hän avoi silmiään hiukan taas ja kerran vielä katsoi tarkemmin. Ja nyt havaitsi hän, ett'ei asia ollutkaan niin mutkaton ja yksinkertainen. Oli muutakin maailmassa, kuin kunniallisuus ja raha. Hän kävi jonkun verran avomielisemmäksi, herkemmäksi ja lempeämmäksi.
Hänessä heräsi jonkullainen hiljainen harvasanainen mieltymys muutamiin työmieslapsiin Kampilla, ja välistä hän istui sunnuntai-iltapäivät heidän kanssaan niityn rannalla, ja leikkeli heille huiluja pajunoksista ja auttoi pienimpiä, jotka tottumattomilla käsillään yrittivät nitoa vitjoja kukkasten varsista. Talvisin taas säilytteli hän omenoita kirstunsa pohjalla oljissa ja naureskeli, kun lapset koulumatkallaan tulivat pihan poikki ja sitte yskivät tai puhuivat kovaäänisesti tai muulla tapaa koettivat ilmoittaa läsnäoloansa, he kun eivät suoraan tohtineet tulla pyytämään niitä häneltä. Hän oli nimittäin heistä liika vakavan näköinen ja liika pitkäkin jo tohtiakseen semmoista.
Välistä, talvisina iltapuhteina nouti hän esiin Littrow'insa, katseli taivaankarttoja, jotka olivat liitteinä kirjassa ja meni ulos puutarhaan tähtikirkkaaseen yöhön, etsi merkityt tähdet ja painoi mieleensä niiden nimet. Mutta niinpian kun hän huomasi, että tämä tempasi hänet mukaansa, että hänessä heräsi halu oppia tämä kaikki ja enemmän vielä, kun hän huomasi että halu oppia nousi hänelle päähän kuin viini, silloin säikähti hän ja kätki kirjan takaisin kirstuun, aivan pohjalle, olkienkin alle, joihin omenat olivat kätketyt.