"Herran tähden", sanoi Jörn. "Mitä tuommoinen tuskaileminen on.
Tuolla tapaa menet sinäkin hukkaan, ja minä jään ihan yksin."
"Mutta kun minä itse tahdon? Kun ihminen saa, mitä hän tahtoo, on hän kuin taivaassa. Enhän minä sinua syytä."
Silloin riehahti Jörnissä semmoinen viha, että hän rupesi kiristelemään hampaitaan. "Mutta minä en kärsi sitä, huomispäivänä vielä toimitan minä sinut pois tästä talosta. Vien sinut Thiess Thiessenin luokse, hän on äitimme ainoa veli. Jälkeenpäin koetan toimittaa että saat jonkun toimen jossakin säädyllisessä vieraassa perheessä, kaukana täältä, että pääset unhottamaan Harro Heinsenin… Kuuletko sinä? Kuule tarkkaan nyt. Minä en salli, että otat mieheksesi jonkun noista juomareista, sinun pitää saada joku minunlaiseni mies, joka osaa ja viitsii tehdä työtä. Sanokoot isä ja veljet, mitä tahtovat, tässä en minä anna perään."
"Mutta minä en tahdo! Minä tahdon hänet! Ennemmin päivä hänen kanssaan, kuin kymmenen vuotta jonkun semmoisen kanssa kuin sinä."
Mutta saatuaan sanotuksi tämän, heittäysi hän tuolille, kätki kasvonsa käsiinsä ja painoi päänsä pöytää vastaan ja puheli ääneen itkien: "Tämä tulee siitä, ettei minulla ole äitiä. Äiti! Äiti! Mitä tekisin minä nyt? Minä pidän hänestä niin paljon, mitä voin minä siihen? Mutta tämä ei koskaan pääty hyvin, minä tiedän sen; ja koko elämäni ajan olen saava maksaa tästä."
Niin itki hän, ja Jörn seisoi vieressä, ja tuijotti synkeänä yöhön eikä osannut sanoa sanaakaan. Hän odotti, kunnes hän hiukan tyyntyi itkemästä, otti sitte taaskin häntä kädestä ja vei hänet hänen omaan huoneeseensa, jossa Älypää Wieten jo nukkui.
Seuraavana aamuna, jo varhain päivän sarastaessa, meni hän asuintupaan, jossa hän muulloin ei juuri koskaan käynyt, ja kirjoitti siellä isänsä kirjoituspöydän ääressä ensimmäisen kirjeen elämässään. Hän kirjoitti sen raskaalla kädellä ja raskaaseen muotoon, mutta sisältö oli oikea.
"Rakas Thiess!
Täten ilmoitan sinulle, että tänään iltapäivällä lähetän Elsben sinun luoksesi, sillä minä en salli että hän joutuu onnettomuuteen täällä; hänen pitää tulla naimisiin kunnollisen miehen kanssa, yhdentekevää muutoin, kummoisen, vaikkapa rengin. Vartioitsisin häntä kyllä kuin paimenkoira, mutta yö on pitkä ja musta, ja minä nukun sitkeästi. Ja hänen aikansa on tullut. Tiedäthän, miltä navetassa näyttää, kun Vapunpäivä rupeaa lähenemään: koko läävä on yhtenä mellakkana. Niinpä toimitan minä hänet ennemmin toisille laitumille, ja sinä saat paimentaa häntä. Pidä silmäsi auki! Anna hänen nukkua viereisessä huoneessa tai omassa huoneessasikin. Voithan sijoittaa hänen vuoteensa Afrikan alle.
Jürgen Uhl."