Hän lähetti palveluspojan hevosella viemään tätä kirjettä Aulangolle. Mutta kun tuli iltapäivä ja toiset kaikki jättivät talon mennäkseen kylään hevosnäyttelyyn, tai oikeammin käyttääkseen hevosnäyttelyä verukkeena saadakseen mennä ravintolaan istumaan, arveli hän itselläänkin olevan aikaa, ja piti myöskin parhaimpana, että itse meni viemään häntä. Hän valjasti siis molemmat laiskahkot ruskeat tanskalaisvalakat vanhanaikuisten korivankkurien eteen, joissa ennen muinoin hänen äitinsä joskus nuorena tyttönä oli ajanut Aulanko-talosta kaupunkiin oppiin, ja lähti ajamaan kylän lävitse Elsben kanssa, joka hyvänsävyisenä ja ystävällisenä mutta hieman ivallisena hymyili hänelle.
Kun he tulivat ravintolan ohitse, istuivat siellä Uhlit ja Heinsenit ja monta muuta, ja ulkopuolella avonaisen ikkunan edessä seisoi vanha opettaja Peters, joka oli tullut puhumaan jostakin säästöpankkia koskevasta asiasta. Katsahtaen korteistaan tunsivat pelaajat ajopelit ja heti sateli kysymyksiä ja naurettiin. "Toden totta! Sehän on Jörn. Sitä miestähän ei muuten näe koko vuoteen. Poika on hieman vanhanaikuinen, Uhl!"
Silloin nousi vanha Uhl pöydästä, kasvot punaisina, eikä keksinyt enää muuta neuvoa: Hän astui avoimeen ikkunaan ja rupesi laskettelemaan kompasanoja omista lapsistaan.
Jörn tunsi ennaltaan sanat, tunsi äänensävyn, tunsi niihin kuuluvan kasvojen ilmeenkin; mutta ei kääntänyt päätänsäkään sinne päin. Hän jäi istumaan hiljaa, hiukan kumaraan, nenä alhaalla ja antoi piiskansa hiljaa heilahdella hevosten leveiden selkien yllä. Hän kuuli vielä, kuinka isä siellä sisällä sanoi jonkun pilkkasanan, ja kuinka kaikki räjähtivät nauramaan siellä. Samassa olivat he pois äänenkantamalta.
"Näitkös Elsbe!" sanoi hän, "tuommoinen mies on meidän isämme. Hän pelkäsi joutuvansa naurunalaiseksi. Siksi teki hän ripeän käänteen asiassa, ja osoitti sormellaan meitä ja haasti ihmiset nauramaan meille, hänen nuorimmille lapsilleen. Näethän selvästi nyt, kummoinen isä meillä on." Ja vihasta kuohuksissaan, laski hän karkean kirouksen. Jos hänen isänsä vielä joskus tulisi kurjuuteen ja tarvitsisi hänen apuaan, niin sormeansakaan hän ei liikuttaisi silloin.
Toisin sentään tuli tapahtumaan.
* * * * *
Kun hän nyt, kuten luuli, oli saanut sisarensa turvaan ja hän taaskin oli isäntärenkinä Uhlilla, niin huomasi hän pian, että asiat olivat huonosti Uhlilla ja useassa muussa talossa, ja ettei enää ollut laulun loppu kaukana. Sattui kaikellaisia enteitä, ja liikkui huhuja, jotka tekivät mielet levottomiksi. Oli jonkinlaista levottomuutta ilmassa, ikäänkuin rajuilmalla: on nähnyt salaman iskevän ja odottaa, milloinka riehahtaa punainen lieska katosta.
Eräs virkapukuun puettu mies kävi kylässä muutamissa taloissa ja kaikki ihmettelivät, mitä hän oli miehiään. Kukaan ei tuntenut miestä eikä ollut nähnyt semmoista univormua. Kun viimein eräs viisaampi tiesi sanoa, ettei mies voinut olla mikään muu kuin oikeudenpalvelija, ja kun ravintolassa kerrottiin, että Junge Siek oli juovuspäissään kertonut, että nyt hänen täytyy jättää hyvä talonsa, ja että hän ainoastaan sääli lapsiansa, silloin seisoili tänä pimeänä pilvekkäänä marraskuun päivänä paljasoksaisten lehmusten alla kaikissa porteissa työväkeä ja käsityöläisiä, ja ikkunat kylässä pysyivät valaistuina myöhään yöhön.
Niihin aikoihin tuli August, vanhin veljistä, vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa kotona käymään. Heillä oli upeat ajoneuvot, ja vaimolla, joka nuoruudessaan oli käynyt korkeampaa tyttökoulua ja sitte ollut Hampurissa pensionaatissa, oli yllään väljä päällysvaate, joka oli reunustettu tummanvärisellä turkiksella. Tämä tervehti Jörniä alentuvasti ja meni sisään; August asteli hiljaa jäljissä. Jörn päästi hevoset valjaista, ja palasi takaisin töihinsä. Jonkun hetken jälkeen täytyi hänen sentään taaskin sisään, pihalle oli tullut nimittäin joku kaupustelija, joka tahtoi puhutella isäntää. Silloin tapasi hän veljensä hirveästi kiihdyksissään keskellä tupaa, lähtövalmiina taaskin, avarassa matkatakissa ja piiska kädessä. Hän huusi isälleen: "Mitä olet sinä opettanut meille? Sano se! Rinta ulkona, näinikään, ja käymään kauniisti, tuhlaamaan rahaa ja juoksemaan tyttöjen jäljissä. Kaikki kyllä hyvää, ainoastaan ettei se sopinut sinun kukkarollesi, se oli liika pieni! Kaikki, kaikki on ollut pelkkää peliä ja huijausta. Sinun ainainen naurusi, sinun suuri rahakukkarosi, hopeaiset valjaat, ja komeat hautajaiset ja äidin ruumisarkku samettipäällyksineen. Kaikki, kaikki: Mennyt yli varojesi. Sinä ja koko se joukkio, joka juo kanssasi, te olette kaikki roistoja ja huijareita, ja me lapset me saamme kärsiä."