Jörn Uhl, kumartuneena lavetin ylitse kurottaa ajatuksissaan oikealle: siellä on granaatteja taas.
Nyt sujuu paremmin.
Eräs ihan nuori luutnantti seisoo heidän takanaan ja kehuu kovalla äänellä. "Hyvin, aliupseeri! Sangen hyvin… Toveri!" Hän kumartaa Haxille, joka istuu maassa, selkä kanuunan etupyörää vastaan. Mutta Hax ei näe häntä; Hax katselee puolisulkeunein silmin halveksivasti, alahuuli lerpallaan, vihollista kohden.
Silloin vaikenevat kanuunat vasemmalla heistä. "Mitä hommaavat ne molemmissa patterioissa siellä? Miks'eivät ne ammu enää?"
Takaa vasemmalta, metsänrannalta kuuluu tulista jalkaväen ammuntaa.
Saksalaista jalkaväkeä hyökkää sieltä, rientää, tulee lähemmälle.
"O… ne tulevat apuun…"
"Mutta kanuunat!… Mikseivät ne ammu?"
"Ampukaa toki, veljet!"
Siellä ja täällä näkyy vielä joku mies pystyssä… välähtää joku putki. Aliupseeri Heesch von Eesch hoitaa yksin yhden ainoan miehen kanssa kanuunataan. Hän seisoo savussa ja tulessa. Se mies on sankari. Hänestä tullaan kotiseudulla puhumaan vielä viidenkymmenen vuoden perästäkin.